Kumpulan kampuksella toimii Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta ja muun muassa Fysiikan tutkimuslaitos ja Kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontainstituutti VERIFIN. Yliopistokampuksella työskentelee noin 6000 opiskelijaa sekä 1000 opettajaa ja tutkijaa. Lisäksi kampuksella on Ilmatieteen laitos. Sen yli 600 työntekijästä osa toimii sektoritutkimuslaitoksen toimipisteissä muualla Suomessa.

Vuonna 1972 valtioneuvosto teki esityksen Helsingin yliopiston sijoittamisesta neljälle kampusalueelle. Päätöksellä etsittiin ratkaisua pahenevaan tilapulaan, joka oli vaivannut pääasiassa Helsingin ydinkeskustassa sijainnutta yliopistoa vuosikymmenten ajan. Yliopisto vuokrasi 1978 Helsingin kaupungilta Kumpulanmäen alueen, johon kuului myös historiallinen Kumpulan kartano ulkorakennuksineen ja puutarhoineen mäen juurella. Vuonna 1986 valmistui yliopistoalueen asemakaava, johon sisältyi matemaattis-luonnontieteellisen kampuksen rakentaminen Kumpulan mäelle sekä kartanon ympäristön kunnostaminen kasvitieteelliseksi puutarhaksi. Kaavakilpailun voitti arkkitehti Arto Sipisen suunnitelma ”Napanuora”. Kumpulan mäellä tätä suunnitelmaa ei ole toteutettu.

kumpulan_kampus_kemianlaitos.jpgKampuksen ensimmäinen rakennus, fysiikan laitoksen Kiihdytinlaboratorio valmistui jo vuonna 1981, pääosin louhittuna Kumpulanmäen kallioon. Sen suunnittelivat arkkitehdit Lindqvist, Löfström & Uosukainen. Rakennus peruskorjattiin vuonna 2010.

Chemicum on kemian laitokselle ja kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontainstituutille VERIFINille rakennettu talo nobelisti A. I. Virtasen kunniaksi nimetyn aukion laidalla. Se valmistui vuonna 1995, suunnittelijana oli arkkitehtitoimisto Kari Virta. Rakennuksessa sijaitsee kahvila. Vesialtaastaan kuuluisa A. I. Virtasen aukio on kaunis nähtävyys ja tasainen tori on skeittailijoiden suosiossa.

 

kumpulan_kampus_15.jpg

Physicum valmistui vuonna 2001, ja se on suunniteltu fyysikoille, geologeille ja maantieteilijöille. Sen suunnittelivat arkkitehdit Lahdelma & Mahlamäki. Physicumissa sijaitsee myös kahvila ja Kumpulan kampuskirjasto. Vuonna 2004 valmistui matemaattisten aineiden, tietojenkäsittelytieteen ja seismologian käyttöön rakennettu Exactum. Tämä rakennus on myös arkkitehtien Lahdelma & Mahlamäki käsialaa. 

Physicumin rakennuksen edessä on Antero Toikan teos "Valo ja aine", kirkkaaksi hiottua ruostumatonta terästä. Myös Ylämaan anortosiitista veistetyt tummat muotokivet koristavat aukiota. Teoksen ovat suunnitelleet geologian professori Ilmari Haapala sekä Eero Vainikka ja Helena Korkka.

Kumpulan liikuntakeskus on sekä yliopistolaisten että kaupunkilaisten virkistyskäyttöön. Suunnittelija on arkkitehti Gerd Strahlendorff.

 

ilmatieteenlaitoksen_stutka_4.jpg

Ilmatieteen sektoritutkimuslaitoksen Dynamicum -rakennus valmistui Kumpulan kampusalueelle vuonna 2005. Aluksi talossa toimi myös Merentutkimuslaitos, jonka toiminta jaettiin Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen kesken vuoden 2009 alusta. Yli vaahterarinteen puurajan ulottuvan rakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Timo Vormala ja Erkki Karonen. Kaupungin säätilat mitataan ja ilmoitetaan nykyisin Kumpulan mäeltä.

 Kampuksen tulevista tiloista puuttuu vielä Kustaa Vaasan tien varteen suunniteltu rakennus/rakennuksia. Sinne on mahdollisesti tarkoitus sijoittaa tiedekunnan hallintoa ja joitakin laitoksia/yksiköitä.

Kumpulan kampuksen kadut on nimetty kuuluisien luonnontieteilijöiden mukaan.