img_8447.jpg

Kumpulassa näemme vanhan vuoriston syvälle kuluneita juuriosia, joissa vallitsevat kivet ovat punainen graniitti ja suonigneissi (harmaa gneissi + punainen graniitti). Vain paikoin löytyy esim. sarvivälkegneissiä ja tumman vihreää amfiboliittia. Gneissit ovat voimakkaasti poimuttuneita ja näkyvät usein vain riekaleina vallitsevassa punaisessa graniitissa. Kalliot ovat kauniisti jäkälöityneitä ja sammaloituneita niin, että niistä on vaikea nähdä alla olevaa kiveä. Parhaiten kivi on näkyvissä Kustaa Vaasan tien ja Hämeentien kallioleikkauksissa. 
 
Näistä geologisista leikkauksista Pietari Kalmin kadun ja Kustaa Vaasantien risteysalueen kallio on louhittu, räjäytetty ja kuljetettu pois vuonna 2017, asuntorakentamisen tieltä.

Kumpulan silokalliot ovat muistoja mannerjäätikön toiminnasta. Jäätikkö oli viimeksi suurimmillaan noin 22000-20000 vuotta sitten, jolloin se ulottui Keski-Eurooppaan asti. Kallioiden muoto, niiden pinnassa näkyvät uurteet, kourut, pirstekaarteet ja simpukkamurrokset kertovat jäätikön liikesuunnan (pohjoisluoteesta eteläkaakkoon) ja myös sen, miten jäätikkö kulutti alustaansa. Pääkaupunkiseutu paljastui mannerjäätikön alta reilut 11 000 vuotta sitten. Litorinameren puhdistamia silokallioita ja muokkaamia muinaisia rantakivikoita on täällä Kumpulassa n. 20-25 m tasolla. Parhaiten niitä on nähtävissä Jyrängöntien ja Kumpulan uimalan välisessä maastossa. Myös Intiankadun ja Kymintien pohjoispuolen metsässä on kauniita silokallioita.
Kumpulasta löytyy kahdenlaisia siirtolohkareita: mannerjäätikön pohjassaan kuljettamia ja jäävuorten mukana kelluneita. Mannerjäätikön pohjassa kulkeutuneet lohkareet ovat peräisin jäätikön tulosuunnasta eli luoteesta.
Rapakivigraniittilohkare kohteessamme on viborgiittia. Kivessä näkyy pallomaisia punertavia kalimaasälpärakeita, jota ympäröi vaalea kehä. Se on peräisin Kaakkois-Suomen rapakivigraniittialueelta. Tänne se on kulkeutunut kellumalla suuren jäävuoren pohjassa noin 10 000 vuotta sitten.

Vallilan laakso on entistä merenpohjaa, savikko ulottuu siellä Kumpulan puron ympärillä jopa 16 metrin syvyyteen.

Artikkeli perustuu prof. Matti Lehtisen tekstiin