KUMPULAN GEOLOGIAA

Kumpulan kivet - sammaleista graniittia ja siirtolohkareita

(prof. Martti Lehtinen, Geologian museo, Physicum, Kumpula)


Kumpulan ja samalla koko Helsingin maankamaraa voisi verrata hienoon historian kirjaan, josta ovat jäljellä vain kannet sekä ensimmäinen (= kallioperä) ja viimeinen sivu (= maaperä). Täällä on nimittäin mahdollista tutustua sekä kallioperän "syntyihin syviin" eli liki 2000 miljoonan vuoden takaisiin luonnonilmiöihin kuin myös geologisesti hyvin nuoriin eli viimeisen jääkauden aikaisiin ja jälkeisiin tapahtumiin. Täältä sijaan puuttuvat kirjan muut sivut, kuten Norjan runsaat 400 miljoonaa vuotta syntyneet vuoret tai elämän pitkästä kehityksestä kertovat fossiilipitoiset kerrostumat - niitä löytyy jo Suomenlahden eteläpuolelta Virosta - tai elävästä maapallosta muistuttavat toimivat tulivuoret. Eikä meillä maanjäristyksetkään onneksi kovin voimakkaita ole.

Etelä-Suomen kallioperä kuuluu svekofenniseen vuorijonovyöhykkeeseen, joka syntyi pääosin 1900-1800 miljoonaa vuotta sitten ja kului pois seuraavien noin 500 miljoonan vuoden kuluessa. Kivi muistaa ikänsä ja syntynsä olosuhteet. Kiven ikä mitataan sen sisältämistä radioaktiivista mineraaleista. Seudun gneissien koostumuksesta ja rakenteista voidaan päätellä niiden syntyneen matalaan veteen kerrostuneista saven- ja kalkinsekaisista hiekoista ja tulivuoren purkaustuotteista, laavoista ja tuhkista. Noin 1830 miljoonaa vuotta sitten tällä alueella (nyt näkyvä kivi oli silloin syvällä kallioperässä) tapahtui kallioperän jopa täydellistä sulamista ja uudelleenkiteytymistä, tällöin syntyivät Kumpulan punaiset karkearakeiset graniitit.

Kumpulassa näemme siis vanhan vuoriston syvälle kuluneita juuriosia, joissa vallitsevat kivet ovat punainen graniitti ja suonigneissi (harmaa gneissi + punainen graniitti). Vain paikoin löytyy esim. sarvivälkegneissiä ja tumman vihreää amfiboliittia. Amfiboliitin päämineraalit ovat maasälpä ja sarvivälke (mainittakoon, että sarvivälke on Uudenmaan maakuntakivi). Gneissit ovat voimakkaasti poimuttuneita ja näkyvät usein vain riekaleina vallitsevassa punaisessa graniitissa. Kalliot ovat kauniisti jäkälöityneitä ja sammaloituneita niin, että niistä on vaikea nähdä alla olevaa kiveä. Parhaiten kivi on näkyvissä Kustaa Vaasan tien ja Hämeentien kallioleikkauksissa. Kohteemme on Kustaa Vaasan tien ja Pietari Kalmin kadun risteyksessä.

Kumpulan silokalliot ovat muistoja mannerjäätikön toiminnasta. Jäätikkö oli viimeksi suurimmillaan noin 22 000-20 000 vuotta sitten, jolloin se ulottui Keski-Eurooppaan asti. Kallioiden muoto, niiden pinnassa näkyvät uurteet, kourut, pirstekaarteet ja simpukkamurrokset kertovat jäätikön liikesuunnan (pohjoisluoteesta eteläkaakkoon) ja myös sen, miten jäätikkö kulutti alustaansa. Pääkaupunkiseutu vapautui mannerjäätiköstä reilut 11 000 vuotta sitten. Jäätikön sulamisvesivirtoja (jäätikköjokia) on ollut varsin tiheässä eli vain 1-2 km:n välein. Niiden synnyttämiä luode-kaakkosuuntaisia harjuja on täällä pitkissä jaksoissa mutta suurten katkosten erottamina, joten niitä on vaikea seurata. Lisäksi osa harjumuodostumista on jääkauden jälkeisinä aikoina tasoittunut tai peittynyt nuorempien maakerrostumien alle. Kumpulassa ei varsinaisia harjumuodostumia näy, mutta niitä löytyy esim. Malmin, Laajasalon ja Vuosaaren seudulta.

Mannerjäätikön sulamisen jälkeen alue oli aluksi veden peitossa. Ylin ranta pirunpeltoineen (Yoldiameren ylin ranta n. 10 000 v. sitten) näkyy Helsingissä vain siellä, missä maa kohoaa yli 60 m nykyisen merenpinnan yläpuolelle kuten Jakomäessä. Helsingistä löytyy myös Ancylusjärven muinaisrantoja (n. 45 m nykyisen merenpinnan yläpuolelta) ja Litorinameren varhaisrantoja (n. 7000 v. sitten, n. 30-32 m nykyisen merenpinnan yläpuolelta). Vielä nuorempia (4000-3000 v. sitten) Litorinameren puhdistamia silokallioita ja muokkaamia muinaisia rantakivikoita on täällä Kumpulassa n. 20-25 m tasolla.

Kumpulasta löytyy kahdenlaisia siirtolohkareita: mannerjäätikön pohjassaan kuljettamia ja jäävuorten mukana kelluneita. Mannerjäätikön pohjassa kulkeutuneet lohkareet ovat peräisin jäätikön tulosuunnalta luoteesta. Rapakivigraniittilohkare kohteessamme on viborgiittia (kivessä näkyy pallomaisia punertavia kalimaasälpärakeita, jota ympäröi vaalea kehä). Se on peräisin Kaakkois-Suomen rapakivigraniittialueelta. Tänne se on kulkeutunut kellumalla suuren jäävuoren pohjassa n. 10 000 vuotta sitten.

(Materiaali geologiakävelykierrokselta Kumpulassa 22.5. 2004)