Gumtäktin viimeiseksi kartanonherraksi jääneen Herman Standertskiöld-Nordenstamin aikana Helsingin kaupunki oli teollistunut ja laajentunut pohjoista kohti. Hän tarjosi maitaan kaupungille 1883, mutta tarjous hylättiin liian kalliina. Niinpä kartanonisäntä kaavoitti ja palstoitti Vallilanlaakson takaiset maansa tonteiksi, joille nousivat Toukolan ja Hermannin hökkelikaupunginosat. Vaatimattomasti isäntä nimesi kaupunginosat itsensä mukaan: Hämeentien itäpuolelle nousi Hermanstad I ja länsipuolelle Hermanstad II.
Toukolan (Majstad) nimen on arveltu johtuneen hänen vaimonsa (Maria) kutsumanimestä, mutta nimi kyllä juontuu Toukoniityn (Majängen, Majfältet) toukokuun 1848 juhlaan viittaavasta nimestä, jota mm. Magnus von Wright käytti jo Floran päivän juhlan aikaisissa muistiinpanoissaan tuosta paikasta.

Hermannin ja Toukolan hökkelikaupunki ei ollut mikään pikku juttu, 4155 asukkaineen sen väkiluku ylitti silloisen Mikkelin tai Joensuun kaupungin väkiluvun. Herman-herra valvoi raittiusmiehenä itse juomakieltoa valtakunnassaan – Hermanninkaupungissa ei saanut harjoittaa anniskelutoimintaa, eikä kaupoissa myyty väkijuomia.
Vuonna 1888 tiedämme kartanossa tapahtuneen iloisen perhetapahtuman: taidemaalari Albert Edelfeltin puoliso Anna Elise (o.s. de la Chapelle) synnytti 23.11. pariskunnan esikoisen, Erik-pojan. Pariskunta oli mennyt naimisiin tammikuussa ja viettänyt kesän Pariisissa, mutta oleskeli nyt sukulaisten ja ystävien luona.

Helsingin oli vuonna 1893 lopulta pakko ostaa tuo kaupungiksi kaupungin kyljessä kasvanut Gumtäcktin kartanon alue, mutta hinta oli noussut kaksinkertaiseksi, puoleen miljoonaan markkaan.Herman Standertskiöld-Nordenstam jätti Gumtäktin kartanon myytyään Helsingin ja muutti Etelä-Hämeeseen.

Standertskiöld-Nordenstam tunnetaan Vesilahden Laukon kartanon isäntänä, joka talvella 1907 hääti asunnoistaan 41 lakkoilevaa torppariaan. Häädön yhteydessä torpista särjettiin ovet, ikkunat ja uunit, jotta torpparit eivät voisi palata takaisin. Tapahtumasta tehtiin seuraavana vuonna arkkiveisu ”Laulu Laukon häädöistä”, ja se pääsi hieman muunneltuna myös kohtaukseksi Väinö Linnan kirjaan ”Täällä Pohjantähden alla”. Myös Arvid Järnefeltin ”Veneh´ojalaiset” (1909) kertoo Laukon häätöjen kaltaisesta tapahtumasta.

Ei ole tietoa oliko Herman-isäntä yhtä julma torppareilleen Gumtäktin kartanossa. Hermanninkaupunki jäi kuitenkin hänestä tänne muistuttamaan. Tasoittamattomia katuja oli välillä mahdoton ajaa ja kunnallistekniikka puuttui Hermannin hökkeleiltä lähes täysin. Viimeisetkin niistä purettiin 1970-luvulla.