Limingantie 9. Ensimmäinen kauppa Kumpulaan avattiin jo vuonna 1928. Oskar Huuskonen oli rakennuttanut Limingantien ja Jyrängöntien risteykseen, Limingantien 9:ään asuin- ja kauppatalon. Maitokauppaa siinä alkoi pitää Huuskosen Ida-vaimo ja siirtomaatavaraliikettä tytär Signe. Signe avioitui Lennart Koivujuuren kanssa. Koivujuuren pariskunta hankki kauppapaikkoja muualtakin Helsingistä, ja heillä oli runsaimmillaan 12 liikettä, Kumpulan lisäksi mm. Sofianlehdonkadulla, Koskelantiellä (nykyään Alepa), Hämeentiellä ja Kruunuhaassa.
Vuodesta 1958 lähtien Limingantie 9:n siirtomaatavaraliikettä alkoi pitää Anja Lindström yhdessä miehensä Eino Laineen kanssa. Anja L. on Ida ja Oskar Huuskosen Helmi-tyttären tytär.
Anja Lindström miehineen oli kauppiaina tässä vuoteen 1970 asti, jolloin liike lopetettiin ja Limingantie 9:stä tehtiin pelkästään asuintalo. Kauppojen sisäänkäyntien paikat ovat edelleen nähtävissä talon Limingantien puoleisessa julkisivussa.

limingantie_11.jpg

Limingantie 11 valmistui vuonna 1929, rakennuttajana oli rakennusmestari Edward Sauvala. Talon alakertaan avattiin kolme liikettä: Jyrängöntien kulmaan Nybergin lihakauppa, keskelle Kahvila Joutsen, ja toiseen päähän taloa Elannon maitokauppa. Myöhemmin talossa oli myös Laurilan paperikauppa. Syksyllä 1974 Nybergin lihakauppa siirtyi Alli Hietalalle.

Kauppa oli laajentunut jo Nybergien aikana viereiseen huoneiston paperikaupan tiloihin. Talon Elanto oli lopetettu jo aiemmin. Allin kaupassa riitti asiakkaita 1980-luvun alulle asti, mutta 50 neliön liike ei pystynyt pitkään kilpailemaan asiakkaista naapurikaupunginosiin perustettujen markettien kanssa, ja Alli sulki kauppansa vappuaattona 1987.
Allin kaupan sulkeuduttua samassa huoneistossa toimi vielä muutaman vuoden Wanhan tavaran liike. Sen sulkeuduttua vuonna 1995 Kumpulan ensimmäinen kauppakeskittymä hiljeni lopullisesti.

Limingantie 40
Uimalalta Limingantielle Vuoksentietä palatessa ohitetaan Limingantie 40, jossa toimi Larkkosen kauppa vuoteen 1991 asti. Limingantien ja Vuoksentien kulmauksessa toimi maito- ja sekatavarakauppa yli 50 vuoden ajan. Talo valmistui vuonna 1939 ja siinä avattiin heti kolme kauppaa: Laamasen maitokauppa, Tuomisen ja Alestalon siirtomaatavarakauppa ja Virtasen lihakauppa. Pirkko Larkkonen (ent. Koivunen) tuli miehensä kanssa taloon kauppiaaksi 1950-luvulla.
Vuonna 1993 Larkkosen kaupan tiloissa kuvattiin Raija Orasen TV-näytelmää "Puhtaat valkeat lakanat", joka ajoittuu 1960-luvulle. Näytelmässä huoneisto oli baarina.
Limingantie 40 liikehuoneisto ehti toimia hetken myös Kumpulan kylätilan edeltäjänä, kun se muuttui juhlatilaksi ja anniskelubaariksi 10.-12.12.1993. Silloin juhlittiin Kumpulan saamaa "Uudenmaan vuoden kylä" –titteliä koko kylän voimin.