Gumtäktin kylä on luultavasti saanut nimensä uudispellosta, jonka on raivannut Guthmund (Gumme) -niminen emäkylän Koskelan (Forsby) mies n. 1400. Muinaisruotsin täkt merkitsee raiviota.
Vuonna 1460 jo kyläksi muodostuneessa Gumtäktissä asuva talollinen Siffred lahjoitti maata saman kylän talonpojalle Per Clemetssonille, ja 1470 myi eräs vaimo Lucia samaiselle Perille oman osuutensa kylän maasta.
Suurtilan omistajaksi kohonneen verotalonpoika Per (Peder) Clemetssonin tytär Kerstin avioitui rälssimies Olaf Lydikssonin kanssa joskus 1470-luvulla. Olaf Lydikssonin sukutausta on edelleen selvittämättä, mutta talolla oli varaa varustaa hänet suorittamaan ratsupalvelusta kuninkaan joukoissa. Olof Lydiksson sai 14.8. 1481 Raaseporin käskynhaltija Laurens Axelssonilta (Tott) rälssikirjeen tilaansa ja omistuksiinsa Gumtäktissä. Eli vapautuksen kruununveroista. Olof Lydikssonin kuoltua leskeksi jäänyt Kerstin Persdotter sai 1498 valtionhoitaja Sten Sturelta vahvistuksen Gumtäktin rälssikartanoon, perusteena ”maanlain mukaan rälssimies, joka nai verotalonpojan tyttären, vapautti myös naisen tilan (verosta)”.
Leski Kerstinin kuoltua rälssitila jäi vaille omistajan läsnäoloa, eikä siitä tiedetä suoritetun ratsupalvelustakaan. Luultavasti se oli pirstoutunut perinnönjaoissa useampaan osaan ja oli lampuodin (vuokraviljelijän) hoidossa.
1543 kylässä oli 3 tilaa.
Helsingin pitäjästä vietiin Tallinnaan ns. talonpoikaispurjehtijoiden, ts. laivoja ja pienempiä aluksia omistaneiden talollisten, kautta halkoja, rakennuspuuta, tervaa, voita ym. ja paluukyydissä tuotiin suolaa, viljaa, rautaa ja mm. kattiloita. Kumpulan kylästä kotoisin oleva perämies Jöns Styrman oli vienyt omissa nimissään Tallinnaan 300 parrua 1500-luvun puolimaissa. Määrä on vaatimaton, mutta Kumpulan kylän kerrottiin olevan vailla rakennuspuiksi sopivaa tukkimetsää jo 1558.
Vuosien 1545 -1550 erilaisissa veroluetteloissa kylässä oli viisi veroa maksavaa taloa, joiden verotusarvo oli yhtenensä 2 veromarkkaa. Omistajat olivat Per Larsson, Anders Persson, Nils Siffredson, Simon Jopson ja Oleff Mickelsson. Yhdessä luetteloista mainitaan lisäksi kuudes isäntä, Henric Persson, jonka tilan verotusarvo oli lähes kaksi kertaa sen, mikä oli muiden viiden talon yhteensä. Kyseessä oli mitä ilmeisimmin Gumtäktin rälssitilan lampuoti.
Aatelin maaomaisuutta koskevassa selvityksessä vuodelta 1555 koko Gumtäktin kylässä oli rälssiä 1 ja 15/16 veromarkkaa, jonka omistajat olivat Lammin Kurjalan mahtikartanon Mårten Jönssön, Greger Jönsson Silfverpatron, Tjusterbyn herra ja Siuntion nimismies sekä Lydik Påvelsson, vouti Karjaalta. Herrat olivat keskenään vähintäänkin pikkuserkkuja, ja heillä oli Gumtäktissä tilaansa hoitamassa yhtenen lampuoti.
Oletettavasti Kurjalan Mårten lunasti muiden sukulaisten osuudet tilasta, koska hänen kuoltuaan Kumpulan rälssimaan peri tytär Margareta Mårtenintytär till Kurjala, joka avioitui 1571 Hauhon Vesunnan kartanon Arvid Henriksson Tavastin kanssa.
Helsingin kaupunginosat Hermanni, Vallila, Kumpula, Toukola, Itä-Pasila ja osa nykyisiä Käpylää ja Metsälää kuuluivat 1500-luvulla Kumpulan kylän maihin. Vuonna 1569 kuningas Kustaa Vaasa lahjoitti koko Kumpulan kylän parikymmentä vuotta aikaisemmin perustetun Helsingin kaupungin nautintaan. Toisin sanoen Helsingin porvarit saivat hakea rakennushirsiä, kattotuohia, aitatarpeita ja polttopuita Kumpulan kylän metsistä, laiduntaa lehmiään ja korjata heinää sen niityiltä ym. Myös kylän tilojen viljelijät maksoivat veronsa tästälähin kaupungin kassaan eikä kruunulle. Kylässä oli lahjoitushetkellä kuusi taloa.Viisi niistä oli kruununtiloja. (Viljelijät olivat Per Larsson, And. Persson,, Simon Jonsson, Oloff Michelsson ja Nils Jespersson.)
Kuudes tila osoittautui kuitenkin edellämainitun aatelisen Arvid Tavastin rälssimaaksi, joten kuningas joutui peruuttamaan nautintaoikeuden tältä osin. Tämä kuudes talollinen, tilanhoitaja, jonka viljelemät peltosarat kuuluivat aateliselle Tavastille, maksoi peltojen ja elikoiden tuotosta ”veronsa” hänelle. Miten Vesunnan kartanossa Hämeessä talosteleva Tavast maaomaisuuttaan kaupunkilaisten käytöltä varjeli, on arvailujen varassa. Minkäänlaisia rajojahan ei Kumpulan viiden tilan ja rälssille kuuluvan maan välillä ollut, vaan kaikki kylän pellot olivat jaetut suikaleisiin, ns. sarkoihin, joista jokainen tilallinen viljeli omaa osuttaan. Niitty- ja metsämaat olivat koko kylän yhteisomistuksessa.
Vasta isojako 1700- luvun lopulla selkeytti maanomistuksen. Tuolloin jokaiselle kylän tilalliselle mitattiin omat peltonsa, niittynsä ja metsänsä. Tämän jälkeen voidaan varsinaisesti puhua Gumtäcktin kartanon eli Wiksbergin säteritilan alueesta.
Arvid Tavast oli tuonaikaisen Suomen mahtavimpia miehiä, sekä maaomaisuuden suuruudella että vakansseilla mitattuna. Omaisuuteen kuului Vesunnan kartano Hauholla, Tenholan Karsbyn kartano, Kundan kartano Virossa, vaimon mukana tullut Kurjalan kartano Lammilla, ja lukuisia pienempiä verovapaita tiloja ympäri Suomea. Gumtäktin rälssitilaa ei edes mainita niissä tarkoissa, vuosittaisissa tavarainventaareissa, joita Arvid Tavastin kartanoissa tehtiin, joissa mainittiin jopa kaivoon edellisvuonna pudonnut kirveskin. Hän oli Ruotsin armeijan jalkaväen ylipäällikkö, ehti olla ensin Savonlinnan, sitten Käkisalmen ja lopulta Viipurin linnan päällikkönä. Kuningas Sigismundin kannattajana hänet ja poikansa Ivar mestattiin 1599 Kaarle-herttuan toimesta. Kaarle-herttua takavarikoi myös Arvidin ja Ivarin omaisuuden, muttei voinut koskea Kurjalaan ja Gumtäktiin, jotka olivat rouva Margareta Mårtenintyttären perintöä.
Sten Ivarinpoika Tavast, joka syntyi samana vuonna kuin isänsä mestattiin, asui Kurjalassa ja tuomittiin kuolemaan 1644 kornetti Bosikin surmaamisesta selkään ampumalla. (Armahdettiin tosin, mutta kuoli muutaman vuoden kuluttua). Hän panttasi Gumtäktin rälssitilan tuntemattomasta summasta Helsingin pormestarinakin toimineelle Henrik Fredrikssonille. Koska Sten Ivarinpojan poika, Gustaf Stensson Tavastkin joutui myöhemmin pakenemaan maasta surmattuaan erään talonpojan, voi olla, ettei panttia koskaan lunastettu takaisin.
Vuonna 1570 alkoi Venäjän-sota. Kylän talot, ja varmaan rälssitilaan kuuluva talokin autioituivat vuonna 1571, kun Iivana Julman joukot tulivat tammikuussa jäätä myöten Tallinnasta ja hävittivät Suomen etelärannikkoa.
Helsingin kaupungin verotulojen takia oli tärkeää, että Gumtäcktin kylän autioituneet tilat otettiin viljelykseen mahdollisimman nopeasti, ja 1576 mainitaan kylässä olleen taas 5 veroamaksavaa taloa. 1600-luvulla katovuodet ja tautiepidemiat seurasivat toistaan, ja paljon tiloja autioitui. Vaikuttaa siltä, ettei Kumpulan kylän puolella olisi ollut 1610-luvun jälkeen asutusta lainkaan, mutta se saattaa johtua siitä, ettei kruununveroluetteloissa kovin tarkoin perehdytä tiloihin, jotka eivät maksaneet verojaan kruunulle, vaan kaupungille. Toinen vaihtoehto on, että ne todella autioituivat alkuperäisistä asukkaistaan ja Helsingin kaupunki ryhtyi jo tuolloin vuokramaan tiloja halukkaille viljelijöille pitkäaikaisilla sopimuksilla.
Gumtäktin rälssitilan panttioikeus kulkeutui eteenpäin rikkaalle ja runsaasti maavarallisuutta keränneelle tullitarkastaja Augustin Larssonille, jonka vaimo oli aatelissukuinen Anna Lydiksdotter Grönfelt. Degerön kartanossa elellyt Augustin Larsson aateloitiin 1647 nimellä Svanström.
Augustin Larsson Svanströmin kuoltua (1658) rälssitiloja hallinnoi hänen leskensä Anna Grönfelt, ja häneltä Gumtäkt periytyi (1682 )toiselle tyttärelle Anna Christina Svanströmille ja tämän miehelle, majuri Gustav von Schrovelle. Vähäisemmät aateliskartanot eivät vielä 1600- luvullakaan suuresti poikenneet talonpoikaistaloista. Rakennukset olivat vaatimattomia. Tupa ja pari kamaria oli yleinen yhdistelmä. Svanströmien toisen tyttären perimässä Degerössä oli sentään tuvan lisäksi peräti viisi kamaria, mutta Gumtäktissä Anna Svanströmin tilanne oli paljon huonompi: rouva itse asui 1690 puolivalmiissa, vanhoista hirsistä uudelleen pystytetyssä tuvassa. Talousrakennuksia sentään oli, uusi aitta, uusi navetta ja kaksi riihtä. Anna Svanström oli kuitenkin tiettävästi ensimmäinen kartanon omistajista, joka oli itse asettunut tilalle asumaan. Hän oli teetättänyt jopa viljan jauhamiseen tarkoitetun jalkamyllyn Kumpulanpuroon, se oli toiminnassa vielä 1600-luvun loppupuolella.
Toukokuun alussa 1713 venäläiset joukot valtasivat Helsingin kaupungin, jonka ruotsalaisarmeija oli ennen perääntymistään sytyttänyt tuleen. Tuhotusta kaupungista venäläiset jatkoivat matkaansa sisämaahan ryöstellen, raiskaten, tappaen ja vieden vangiksi niitä asukkaita, jotka eivät ehtineet paeta tai piiloutua. Venäläiset hallitsivat alueella 1713-1721, ns. Isonvihan ajan. He rakensivat tukikiohtansa poltettuun Helsingin kaupunkiin, käyttäen rakennustarvikkeina mm. lähiseutujen autioituneita kartanorakennuksia ja tiloja, joiden omistajat olivat paenneet Ruotsiin. Myös metsät hakkautettiin miltei tyystin laajoilta alueilta. Vuoden 1721 rauhansopimuksen jälkeen alue palautettiin ruotsalaisille. Ruotsiin paenneet sekä sotavankeudesta Venäjältä palanneet ihmiset aloittivat uudisrakennuksen ja peltojen raivauksen miltei tyhjästä.
Kumpulan kartanon äidiltään perineet Anna Svanströmin lapset kenties kunnostuttivat kartanon ja myivät sen 1726 aateliselle upseerille, eversti Johan Cedersspårrelle.
HUOM!
Kumpulan kylä oli kuitenkin koko selvitetyn historiallisen ajan olemassa kartanon rinnalla, kylän maat vain kuuluivat Helsingin kaupungin omaisuuteen. Isojaon ( mitattu 1746, jaettu 1759) kartoissa kyläntontilla on kolme taloa. Ilmeisesti isojaossa, jossa kartanon maaomaisuuskin lopulta sai selkeät rajat, muodostettiin verolukujen perusteella myös Kumpulan kylan maista ne maanviljelysalueet, joita Helsingin kaupunki 1800-luvulla vuokrasi halukkaille. (Siis Träsk 10, Gumtäckt 11, Sofielun 12, Backas 14 ja Vallgård.) von Bonsdorffit olivat muuten vuokranneet niistä yhden, Sofielundin, lisämaakseen jo 1840-luvulla.
Outi Koste laatinut yhteenvedon teoksista Tapio Salminen; Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika, Markku Kuisma: Helsingin pitäjän historia 2 ja 3.