(Jyrängöntien alku)
Lähellä puistokujanteen alkua kartanolta tuleva tie on yhtynyt Hämeentiehen. Risteyksessä oli 1700-luvun lopulla krouvi, jota Gumtäktin kartano piti yllä janoisille matkalaisille. Laki salli tuolloin kaupankäynnin vain kaupungin toreilla, mutta kaupungin rajalle syntyi helposti salakauppiaiden verovapaata häsläystä. Laakson Kumpulanpuoleisista taloista saattoi ostaa sopuhintaan voita ja kananmunia, kaikki maalaistuottajat kun eivät jaksaneet viedä kuormiaan torille asti.
Portilla piti suorittaa elintarviketulli, vaikka varsinainen kaupungin tulliportti oli 1700-luvulla vielä Pitkälläsillalla. Hämeentietä kulki monenmoista kuormaa Helsingin Suurtorille kaupattavaksi. Maantien varrella olevilla kaivoilla maitokauppiaat pysähtyivät lantraamaan vedellä kuormiaan. Tämä vilunki oli kuulemma niin yleistä, että hevoset osasivat jo käskemättä pysähtyä kaivolla kaupunginrajan ulkopuolella.
Lähimpänä Helsinkiä sijaitsevana kartanona Gumtäcktin tila oli kaupungille tärkeä maataloustuotteiden toimittaja. Kotisaaren meijeri perustettiin Vanhankaupungin lahden rantaan juuri kartanon lehmien tuotantoa jalostamaan. Paluukuormassa maalaiset saattoivat viedä kaupungin käymäläjätettä pelloilleen lannoitteeksi tuodakseen sitten samoilla kärryillä ruokatavaroita kaupunkilaisille – edes kärryjä välillä pesemättä!
Kaupunginportin pylväiden kohdalla kaupungista tuleva Itäinen Viertotie muuttui 1800-luvulla Hämeentieksi. Tietä oikaistiin ja päällystettiin sepelillä 1860-luvulla, ja korjauksen kustannuksia peitettiin portilla maksettavalla neljän kopeekan ”viertotiemaksulla” sulan maan aikaan. Maksu säilyi 1800-luvun lopulle.
Helsingin kaupungin raja kulki tässä laaksossa aina vuoteen 1906, jolloin Kumpula liitettiin Helsinkiin. Maalaisten torikuormien aamuisesta metelistä valitettiin yhä 1930-luvulla, vaatien kärryihin kumipyöriä. Vielä 1940-luvulla Hämeentie kaupungista päin tultaessa kulki pengerryksen päällä, kun taas tie kaupunkiin kulki sen länsipuolella alempana laakson pohjalla. Kaupunginportin pylväät ovat yhä 1964 valmistuneen Hämeentien sillan itäpuolella.
Hollolalainen talonpoika Erik Johan Polon, joka toimi Ahvenkoskella rajapostimestarina, käänsi asiakirjoja suomeksi Kustaa III:n aikana saaden itselleen tästä hyvästä hienon tittelin ”translator regius”. Hän sai palkkiokseen maapalan Gumtäktistä, jonne hän rakensi myös itselleen talon. Polon oli kuulemma näyttävä ilmestys kulkiessaan ratsain täydessä uniformussa, ajalleen tyypillisessä peruukissa kolmikolkkahattuineen, kannussaappaineen ja ratsupiiskoineen.
Suuri maanvaihto kaupungin ja Gumtäktin kartanon maiden välillä 1774 kasvatti Gumtäktin maita. Samuel Enehjemin alaisuudessa silloin ollut Gumtäkt haukkasi isoimman palan, kun kylän maiden omistuksesta tulkittiin vain 3/5 kuuluvaksi kaupungille aiemman 5/7 sijaan. Enehjelm sai oikeuden Sörnäsin rantoihin ja kalavesiin aina purolle, joka laski Sörnäsin järvestä mereen, sekä talvikrouviin Sörnäsissä. Kaupunki sai Gumtäktin mailla olleen jauhomyllyn. Hyvien metsästys- ja kalastusvesien menetys kismitti helsinkiläisiä.
Enehjelm kuoli 1776, ja kartano siirtyi panttina asessori Johan Hisingerille, joka isännöi myös länsiuusmaalaista Fagervikin kartanoa. Jo 1777 kartano siirtyi kauppias Johan Sederholmin omistukseen ja sitten hänen pojalleen Carl Albrecht Sederholmille.
KYLÄSAARI (KOTISAARI)
Kumpulan kylän läheisyydestä nimensä saanut Kyläsaari (Byholmen) on tunnettu jo 1600-luvun kartoissa. Saari lienee ollut kalastajien suosima tukikohta ja verkonkuivauspaikka. Saarta kutsuttiin 1800-luvun alussa Kotisaareksi (Hemholmen), ja 1890-luvulla taas nimellä Byholmen. Suomenkielinen nimi Kyläsaari vahvistettiin 1909. Kyläsaari oli pitkään vielä 1900-luvun alussa suosittu luonnonkaunis leiriytymiskohde, ja saareen johti silta Saarenkadun päästä. Joel Lehtosen kirjan ”Rakastunut rampa” (1922) päähenkilö Sakris Kukkelmankin vuokrasi kalastajalta soutuveneen viedäkseen naisseuralaisensa juhannuksena Kyläsaareen. Saaren pohjoispuolella toimi Helsingin varhaisin vesitasokoneiden lentoasema 1915 alkaen! Maantäyttö yhdisti saaren mantereeseen 1940-luvulla.