Annalan tanssilava

Annalan urheilukenttä on ollut Koskelan ja Kumpulan lasten suosittu urheilupaikka. Sen vierellä toimi sotien jälkeen Annalan tanssilava.

Annalan tanssilava sijaitsi nykyisten bussihallien kohdalla 1949-1953, ja sitä ylläpiti urheiluseura Toukolan Teräs. Annalan lava oli orkesterin tilaa lukuun ottamatta kattamaton, ja lavan välitön ympäristö, noin hehtaarin alue, oli ympäröity köydellä pääsymaksun kontrolloimiseksi. Paikalla oli ToTen puolesta myös järjestysmiehet. Etenkin nuorta, keski-ikäistä väkeä kolmenkympin molemmin puolin kävi Annalan lavalla. Vaikka tuttuja humalaisiakin tapauksia esiintyi, eivät naapurit katsoneet lavaa häiriöksi. Lava oli hieman asutuksesta syrjässä, mutta paikalle pääsi Käpylän raitiovaunulla 1 ja bussilla Intiankadun ja Koskelankadun risteykseen. Ovettomat avovaunulliset raitiovaunut olivat mieleenpainuvia kesämuistoja (viimeiset avoratikat liikenteessä olympiavuonna 1952). Uusi lava perustettiin Velodromille, mutta toisin kuin edeltäjänsä, uusi lava ei ollut taloudellisesti kannattava. Muita lavoja lähistöllä olivat mm. Pikkukosken lava, "Lemmenlaakson lava" lähellä Käpylän asemaa sekä Mosabackan lava Tapanilassa.