Sofielund oli nimeltään yksi niistä alueista, joita Helsingin kaupunki 1840-luvulla vuokrasi kaupungin rajan ulkopuolella. Tämä vuokra-alue sai nimensä tontilla jo sijainneesta Sofielund-nimisestä huvilasta. Suomalainen nimi Sofianlehto vahvistettiin 1909.

Sofianlehdon keltaiset rakennukset korkean mäen päällä ovat melkoinen maamerkki Mäkelänkatua pohjoiseen ajettaessa. Aluetta hallitsee arkkitehtonisesti merkittävä, vuonna 1929 valmistunut Gunnar Taucherin suunnittelema Sofianlehdon entinen vastaanottokoti. Se on rakennettu huostaan otettujen pikkulasten hoitolaitokseksi. Sofianlehdon toiminnan suunnittelussa oli aikanaan mukana myös pediatrian uranuurtaja Arvo Ylppö. Hänen vaikutuksestaan pienten lasten hoito sai sairaalamaisen leiman uudessa lastenkodissa. Laajimmillaan laitoksessa oli sijoitettuna 120 lasta. Suuresta lapsimäärästä, alkeellisista olosuhteista ja henkilökunnan vähäisyydestä aiheutui runsaasti ongelmia, joita ei myöskään helpottanut lastensuojelulain puuttuminen aina vuoteen 1936 saakka. Vanhemmat Sofianlehdon lapset kävivät kansakoulua Käpylässä. He erottuivat muista ”fattan” vaatetuksellaan.
Suurimmat muutokset tulivat 1970-luvulla säädetyn aborttilain myötä, jolloin huostaan otettujen lasten määrä laski oleellisesti. Lapsia oli enää kahdella osastolla, toisella 16 ja toisella 21 lasta.

Vastaanottokoti on muuttanut Sofianlehdosta uusiin tiloihin, ensin Käpylään 1985 ja myöhemmin Malmille.

Vuonna 1941 valmistui arkkitehtonisesti vaatimattomampi Helsingin keskuslaitoksen suuri rakennus, Sofianlehto B. Sen on suunnitellut rakennusviraston arkkitehtiosasto. ”Soffarin” tilojen käyttö on vaihdellut vuosikymmenten varrella kaupungin sosiaalitoimen painotusten mukaan. Asteittain koko Sofianlehto on muuttunut kehitysvammalaitokseksi. Eri osastoilla on hoitopaikoja sekä lievästi että vaikeammin vammautuneille.

Sofianlehdon alueen kaakkoiskulmaan valmistui vuonna 2013 vaikeavammaisten asumiseen tarkoitettu ryhmäkoti. Ryhmäkotirakennuksen suunnittelussa on kehitetty uutta asuntotyyppiä erittäin vaikeavammaisten, aikaisemmin laitoshoidossa olleiden asukkaiden ryhmäasumiseen. Tavoitteena on luoda edellytykset viihtyisälle asumiselle olemassa olevaa kaupunkikuvaa luontevasti täydentäen. Tilojen suunnittelussa on pyritty ottamaan huomioon asukkaiden aisti- ja liikkumisrajoitteista johtuvat erityisvaatimukset. Sunnittelijana on Arkkitehtuuritoimisto Kouvo & Partanen.

Pasilan asemalta rakennettiin Sörnäisten satamaan uusi ratayhteys Itä-Pasilan alitse tunnelissa ja Vallilan laakson kautta 1960-1965. Samalla Hämeentie nostettiin laakson kohdalla sillalle. Aiempi, nykyisen Teollisuuskadun vieressä ollut satamarata Vallilasta Sörnäisiin purettiin uuden radan valmistuttua vuonna 1968. Vallilanlaakson läpi kulkeneelta radalta on ollut myös pistoraide Arabian tehtaalle. Se purettiin tarpeettomana vuonna 1990. Kun uusi Vuosaaren satama valmistui keväällä 2009, Sörnäisten satama lakkautettiin ja ratayhteys sinne jäi vaille käyttöä. Kiskot ja ratapölkyt poistettiin ratalinjalta syksyllä 2009. (Kuvassa ratalinja Hämeentien sillalta 1990-luvun alussa)

Pasila-Sörnäinen –ratapohjan tuleva käyttö on suunnittelun alla. Hämeentien ja Pasilan välistä osuutta on esitetty bussiliikennekaduksi. Ratalinjan käyttöstä raitiotien paikkana Pasilasta uudelle Kalasataman asuinalueelle on keskusteltu. Myös Viherbaanaa, kevyen liikenteen reittiä, joka kulkisi Vanhankaupungin lahdelta Pikku-Huopalahdelle on ehdotettu tälle laakson läpi kulkevalle penkereelle.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi huhtikuussa 2019 ennen  kaavoittamttomalle ratalinjalle asemakaavan. Hyväksytyssä kaavaehdotuksessa Vallilanlaakson puistoalueen halkaisee raitiotielinja ja pyöräilybaana. Puiston itäpäässä raitiotie ja baana noudattavat entistä ratalinjaa, mutta huomattavasti leveämpänä, n. 15 metrisenä. Villa Novillan kohdalla raitiotie kääntyy Mäkelänrinteen pohjoisreunaa seuraten louhittavaan kuiluun. Baanaa ja jalankulkua varten Mäkelänrinteen uintikeskuksen suunnasta on suunniteltu pitkä ja korkea raitiotien ylittävä silta ja portaikko. Tämä ja Mäkelänrinteen lukion laajennus Urhea-kampukseksi muuttaisivat kaavasuunnitelman mukaan tällä kohtaa puiston eteläreunan kokonaan. Radan rakennusvaiheet estäisivät puiston virkistyskäyttöä monta vuotta. Asemakaavasta on jätetty neljä valitusta Helsingin hallinto-oikeuteen.

1980-luvulla kunnostettu kevyen liikenteen Kumpulantaival noudattaa pääpiirteissään samaa linjausta, johon Eliel Saarinen kaavaili vuoden 1918 Suur-Helsingin asemakaavan ehdotuksessa yhdyskatua Pasilaan sijoitettavasta Helsingin keskustasta suursatamaan Vanhankaupunginlahden perukassa. Tästä katusuunnitelmasta on toteutunut alkupää eli Kumpulantie Itä-Pasilassa ja muistona tielinjauksesta ovat kivireunukset viljelypalstojen laidassa, Kumpulanlaaksossa. Ulkoilutie laskeutuu loivasti Mäkelänrinteestä laaksoon, jatkuu sieltä Isonniityn rakennuksien ja kasvitieteellisen puutarhan välistä kohti pohjoista, ylittää Vallilanlaakson viimeisten vielä käytössä olevien viljelypalstojen reunaa seuraillen ja nousee sitten loivasti Jyrängöntien ylitettyään haapa-, koivuvaltaisten metsien reunustamana Kumpulan laaksoon. Kumpulantaival kulkee kallioisen mäen juurella kohti koillista päättyen Intiankadun ylitettyään Valtimontien ja Kustaa Vaasantien risteykseen.

Kumpulanmäen Kumpulantaipaleen puoleisella sivulla, sen jyrkähkössä eteläpäässä on erikoinen limpun muotoinen ”leipäkallio”.
Kumpulantaipaleen koirapuistoa vastapäätä on entisen hyppyrimäen paikka yhä nähtävissä rinteen puuttomana alueena, vaikka hyppyrin rapistuneet portaat poistettiin vuonna 2001. Monet vanhat kumpulalaiset muistavat hyppyrin yhä, ja tarinoita mustelmista ja katkenneista suksista on yllin kyllin.

Omakotialue Kumpulaan 

Villin rakentamisen hillitsemiseksi kaupunki kiirehti kaavoittamaan Kumpulan alueen. Kumpulan ensimmäinen kaava on vahvistettu 4. päivä helmikuuta 1925. Kaavassa Kumpulasta tehtiin puisten omakotitalojen ja kaksikerroksisten pienkerrostalojen kaupunginosa. Kumpulan tonttien vuokra-aika määrättiin päättyväksi vuonna 1980 eli samana ajankohtana kuin Käpylässä ja Toukolassa. Tonttivuokrat Kumpulassa olivat korkeammat kuin naapurikaupunginosissa, mitä perusteltiin sillä, että Kumpulaan tehtiin heti toimiva kunnallistekniikka.

Ensimmäiset vuokrasopimukset Kumpulan tonteista allekirjoitettiin vuonna 1926 Limingan- ja Kymintien kaupungin puoleisen pään tonteista, ja tälle alueelle valmistuivat myös ensimmäiset talot seuraavana vuonna. Kumpulasta tontteja varanneet olivat pääasiassa perheellisiä ammattityöläisiä, kirvesmiehiä, maalareita, ajureita, kivimiehiä ym.

Toukolassa oli ennen Kumpulaa rakennettu taloja omien suunnitelmien mukaan, ilman vahvistettua kaavaa, mutta Kumpulaan viranomaiset halusivat säänneltyä rakentamista. Alueelle teetettiin omakotitalojen tyyppipiirustukset, jotka laati arkkitehti Uno Aleksander Moberg.
Uno Moberg (1887- 1966) oli Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnan asiantuntija-arkkitehti, vastuualueenaan omakotitalot. Moberg on laatinut omakotitalojen tyyppipiirustuksia myös muille Helsingin pientaloalueille. Mobergin tyyppipiirustukset on tehty kahden perheen taloille, joissa on ala- ja yläkerran huoneistot. Taloissa on alun perin ollut kaksi kuistia eri seinustoilla omine sisäänkäynteineen ala- ja yläkerran asuntoihin. Talojen perustuksena on joko luonnonkivistä tehty tai betoninen kivijalka. 1930-luvun alkuun asti talojen rungot tehtiin hirrestä, yläosat laudasta tai pystyhirsistä. Rakennushirret hankittiin moneen taloon Helsingin keskustasta puretuista taloista. Talot olivat hirsipintaisia vuosia, jopa vuosikymmeniä ennen kuin ne saivat päälleen pystylaudoituksen. Omakotitalojen kellarit olivat ensimmäiset vuosikymmenet asukasperheiden yhteistä tilaa, niissä oli vain sauna ja puuliiterit.

1930-luvun alussa rakentaminen Kumpulassakin oli yleismaailmallisen laman vuoksi vuosia pysähdyksissä, ja vasta vuosikymmenen puolivälissä alettiin solmia tonttivuokrasopimuksia ja omakotitalojen rakentaminen vilkastui uudelleen, nyt Intiankadun pohjoispuolella. Rakentamisen tyyli oli kuluneiden vuosien aikana muuttunut ja sahanpurulla täytetyt runkorakenteet korvasivat uusissa taloissa hirsiseinät. Kuusiruutuisia ikkunoita ei enää tehty näihin ”modernimpiin taloihin”. Monissa alueen taloissa on osittain talon alle johtavat ajoluiskat ja autotallit. Alun perin asukkaina olikin usein autoilijoita, takseja.
1930-luvun lopulla Kumpulaan rakennettiin myös muutama kokonaan tiilistä muurattu kaksikerroksinen talo, erityisesti Intiankadun varteen.

”Vanha ostoskeskus”

Limingantien ja Jyrängöntien risteyksessä sijaitsi toinen Kumpulan vanhoista ”ostoskeskuksista”. Näissä 1928-1929 valmistuneissa puukerrostaloissa oli Koivujuuren siirtomaa- tavarakauppa, Laurilan paperikauppa ja Nybergin lihakauppa. Limingantie 11:ssa oli ”Allin kauppa”. Kahvila ja baari sekä Elanto sijaitsivat näissä taloissa myöhemmin. Risteyksessä olleista liikkeistä viimeisenä sulkeutui antikvariaatti ”Wanhaa Tawaraa” Limingantie 11:ssä vuonna 1995.