Uusin Kumposti 3 / 2014 nyt luettavissa myös netissä!

Tuoreen Kumpostin voit lukea nyt myös kumpula.infon sivuilla. Samalla olemme lisänneet myös aiempia lehtiä tänne. Kannattaa selailla, sillä suuri osa jutuista kertoo kaupunginosan historiasta ja ihmisistä: ne pysyvät ajankohtaisina kaiken aikaa!

Toisin kuin uusimmassa lehdessä mainitaan, Kumposti löytyy jatkossa helpomman linkin takaa: www.kumpula.info/kumposti – Olkaa hyvä!

Mukavia hetkiä Kumpostin parissa!

Kumposti-lehden toimituskunta

Suora linkki lehteen:

Kumposti_3/2014.pdf

Kumpulan omakotialue ja ”vanha ostoskeskus”

limingantie_puutaloja_pieni.jpg
limingantie_puutaloja_pieni.jpg

Omakotialue Kumpulaan 

Villin rakentamisen hillitsemiseksi kaupunki kiirehti kaavoittamaan Kumpulan alueen. Kumpulan ensimmäinen kaava on vahvistettu 4. päivä helmikuuta 1925. Kaavassa Kumpulasta tehtiin puisten omakotitalojen ja kaksikerroksisten pienkerrostalojen kaupunginosa. Kumpulan tonttien vuokra-aika määrättiin päättyväksi vuonna 1980 eli samana ajankohtana kuin Käpylässä ja Toukolassa. Tonttivuokrat Kumpulassa olivat korkeammat kuin naapurikaupunginosissa, mitä perusteltiin sillä, että Kumpulaan tehtiin heti toimiva kunnallistekniikka.

Ensimmäiset vuokrasopimukset Kumpulan tonteista allekirjoitettiin vuonna 1926 Limingan- ja Kymintien kaupungin puoleisen pään tonteista, ja tälle alueelle valmistuivat myös ensimmäiset talot seuraavana vuonna. Kumpulasta tontteja varanneet olivat pääasiassa perheellisiä ammattityöläisiä, kirvesmiehiä, maalareita, ajureita, kivimiehiä ym.

Toukolassa oli ennen Kumpulaa rakennettu taloja omien suunnitelmien mukaan, ilman vahvistettua kaavaa, mutta Kumpulaan viranomaiset halusivat säänneltyä rakentamista. Alueelle teetettiin omakotitalojen tyyppipiirustukset, jotka laati arkkitehti Uno Aleksander Moberg.
Uno Moberg (1887- 1966) oli Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnan asiantuntija-arkkitehti, vastuualueenaan omakotitalot. Moberg on laatinut omakotitalojen tyyppipiirustuksia myös muille Helsingin pientaloalueille. Mobergin tyyppipiirustukset on tehty kahden perheen taloille, joissa on ala- ja yläkerran huoneistot. Taloissa on alun perin ollut kaksi kuistia eri seinustoilla omine sisäänkäynteineen ala- ja yläkerran asuntoihin. Talojen perustuksena on joko luonnonkivistä tehty tai betoninen kivijalka. 1930-luvun alkuun asti talojen rungot tehtiin hirrestä, yläosat laudasta tai pystyhirsistä. Rakennushirret hankittiin moneen taloon Helsingin keskustasta puretuista taloista. Talot olivat hirsipintaisia vuosia, jopa vuosikymmeniä ennen kuin ne saivat päälleen pystylaudoituksen. Omakotitalojen kellarit olivat ensimmäiset vuosikymmenet asukasperheiden yhteistä tilaa, niissä oli vain sauna ja puuliiterit.

1930-luvun alussa rakentaminen Kumpulassakin oli yleismaailmallisen laman vuoksi vuosia pysähdyksissä, ja vasta vuosikymmenen puolivälissä alettiin solmia tonttivuokrasopimuksia ja omakotitalojen rakentaminen vilkastui uudelleen, nyt Intiankadun pohjoispuolella. Rakentamisen tyyli oli kuluneiden vuosien aikana muuttunut ja sahanpurulla täytetyt runkorakenteet korvasivat uusissa taloissa hirsiseinät. Kuusiruutuisia ikkunoita ei enää tehty näihin ”modernimpiin taloihin”. Monissa alueen taloissa on osittain talon alle johtavat ajoluiskat ja autotallit. Alun perin asukkaina olikin usein autoilijoita, takseja.
1930-luvun lopulla Kumpulaan rakennettiin myös muutama kokonaan tiilistä muurattu kaksikerroksinen talo, erityisesti Intiankadun varteen.

”Vanha ostoskeskus”

limingantie_9_ja_11_pieni.jpgLimingantien ja Jyrängöntien risteyksessä sijaitsi toinen Kumpulan vanhoista ”ostoskeskuksista”. Näissä 1928-1929 valmistuneissa puukerrostaloissa oli Koivujuuren siirtomaa- tavarakauppa, Laurilan paperikauppa ja Nybergin lihakauppa. Limingantie 11:ssa oli ”Allin kauppa”. Kahvila ja baari sekä Elanto sijaitsivat näissä taloissa myöhemmin. Risteyksessä olleista liikkeistä viimeisenä sulkeutui antikvariaatti ”Wanhaa Tawaraa” Limingantie 11:ssä vuonna 1995.

Maailman makunautinnot la 15.2. klo 15 – Aleksanteri Suuren jalan jäljillä!

Lauantaina 15.2. Maailman makunautinnot – Kreikka vai Nepali – vai kreikkalaisnepalilainen ruoka! Meitä opastamaan on tulossa nimittäin kaski kokkia, kreikkalainen Evangelos Patouchas ja nepalilainen Naresh Shrestha. Meidän ruokaa valmistetaan teemalla Aleksanteri Suuren jalanjäljillä! Aleksanteri Suuri ei ihan päässyt Nepaliin saakka, mutta hän on Evangeloksen mukaan palvottu henkilö Intiassa nykyisen Pakistanian alueella ja Afganistanissa.

Aloitamme klo 15 ruokien valmistuksella ja lopuksi syömme herkut. Kulut jaetaan osallistujien kesken paikan päällä.

HUOM! Ilmoittautumiset keskiviikkona klo 18 mennessä! kylatila@kolumbus.fi

Jokainen voi tuoda mukanaan omat ruokajuomat.

 

Kumpulan Kylätilassa, Intiankatu 31

Kumpulan kylä ja kartano

kumpulan_kartano_7.jpg
kumpulan_kartano_7.jpg

Kumpulan kylä
Tällä Kumpulanmäen etelänpuoleisella rinteellä lienevät sijainneet Kumpulan kylän ensimmäiset talot. Toisin kuin Vanhassakaupungissa, jossa ensimmäinen Helsinki sijaitsi, ei täällä Kumpulan kartanon mäellä ole tehty arkeologisia kaivauksia. Helsinki tiedetään perustetun silloisen Forsbyn (Koskela) kylän maille, joten asutusta tienoolla toki on ollut ennen kaupunkia. Siitepölyanalyysit paljastavat alueella viljellyn viljakasveja jo viikinkiaikoina 900-luvulla, siis jo ennen kuin ensimmäiset ruotsalaisen asettuivat tänne asumaan 1200-luvulla.

Gumtäktin kartano
Kylän paikalle muodostuneen Gumtäktin kartanon historia alkaa, kun 14.8.1481 Olav Lydiksson sai Raaseporin käskynhaltija Lars Axelssonilta rälssikirjan kylän maihin. Lydikssonin kuoltua tämän leski Kerstin Persdotter sai kartanon kaikkine oikeuksineen.

Forsbyn kylään vuonna 1550 perustettu Helsingforsin kaupunki joutui heti maakiistaan kartanon kanssa. Kuningas Juhana III määräsi privilegiokirjeessään 3.8.1569 kaupungille laidunmaiksi ja viljelykseen luovutettavaksi Gumtäktin ja Forsbyn maat kaupungin länsilaidalla. Gumtäktiin kuului tuolloin kuusi taloa ja Forsbyhyn neljä. Gumtäktin isäntä, vaimonsa kautta tilan perinyt Ruotsin jalkaväen ylipäällikkö Arvid Henriksson Tavast vetosi kuninkaaseen, joka vuonna 1580 ratkaisi riidan Gumtäktin hyväksi peruen pakkolunastuksen. Tila palautettiin Tavasteille.

Rälssitilan omistajat vaihtuivat. Gumtäktin kylässä oli 1700-luvun alussa noin 40-50 asukasta. Myöhemmin omistajia olivat mm. Helsingin kirkkoherra Johan Forsskål (1733-1739) sekä suurliikemies Jacob Johan Tesche (1741-1759)

Helsingin rikkaimmaksi kauppiaaksi kohosi 1700-luvun lopulla Johan Sederholm. Hän omisti laivoja, tiilitehtaita, sahoja, purjekangastehtaan, posliinitehtaan ja kolme kartanoa. Gumtäktissä kaupungin portin liepeillä hänellä oli myös keskisuuri viinanpolttimo. Gumtäktin hän jätti perintönä pojilleen Alexanderille, Larsille ja Carl Albrechtille sekä tyttärelleen Hedvigille, jotka pitivät kartanon suvulla vuoteen 1839 asti.

Valtioneuvos Johan Gabriel von Bonsdorff osti Gumtäktin kartanon 1840 ja rakennutti oitis uuden, nykyisen päärakennuksen vuosina 1841–1845. Tuolloin kartano kukoisti yli neljän neliökilometrin laajuisena. Rakennus on edelleen ulkoisesti lähes alkuperäisessä asussaan. Johan Gabriel von Bonsdorff on rakennuttanut luultavasti päärakennuksen lisäksi myös muut keltaiset kivirakennukset. Kartanon yhteydessä on ollut useita, sittemmin purettuja rakennuksia, kuten navetta, talleja, mylly, sepän paja ja puutarhurin asunto. Johan von Bonsdorffin kuoltua tilan peri hänen poikansa Hjalmar von Bonsdorff.

Johan Gabriel von Bonsdorff muistetaan Suomen historiassa lähinnä siitä, että hän antoi Floran päivänä 13.5.1848 ylioppilaiden viettää kevätjuhlaansa kartanon niityllä. Tuolloin laulettiin myös Maamme-laulu ensimmäistä kertaa, ja paikalla olivat mm. J.L. Runeberg, Fredrik Pacius, Zachris Topelius ja Fredrik Cygnaeus. Paikka on nyt Toukolan puolta ja tunnetaan nimellä Kumtähden kenttä tai Toukoniitty. 

Kartanon viimeinen omistaja Herman Standertskiöld-Nordenstam teki kaupat kartanosta Helsingin kaupungin kanssa 1893, maat liitettiin Helsinkiin 1906. Kartanon vaiheet seuraavalla vuosisadalla vaihtelivat.  Kaupunki luovutti tilan piharakennuksen lääkintöhallituksen ylimääräiseksi veneeriseksi eli sukupuolitautien sairaalaksi 1905. Suurimmillaan sairaalassa oli 145 vuodepaikkaa, ja potilaat olivat yleensä pakkohoidossa olevia prostituoituja naisia. ”Kuppalaksi” haukuttu entinen kartano ympäröitiin lauta-aidalla. Kartanon puurakennuksia purettiin sairaalakäytön aikana. Kumpulan sairaala lakkautettiin vuonna 1960 ja toiminta keskitettiin sukupuolitautien klinikalle, Snellmaninkadulle.
Kartano luovutettiin kouluhallituksen käyttöön, joka vuonna 1962 avasi päärakennuksessa Toukolan kansakoulun.

Alue vuokrattiin Helsingin yliopistolle 1979, talot kunnostettiin ja ympärille alettiin rakentaa kasvitieteellistä puutarhaa, jossa kasvatetaan Suomen oloihin soveltuvia Japanin Hokkaidon, Kiinan Mantsurian ja Pohjois-Amerikan kasveja. Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kanslia muutti kartanon päärakennukseen vuonna 1996. Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on avattu yleisölle kesällä 2009.

 

 

Kumpulan Kylätilan syksyn kerhokalenteri on julkaistu

Kylätilan lukujärjestyksen löydät vasemmasta reunasta KYLÄTILA > Kylätilan tapahtumat. Ilmoittautumiset ja lisätiedot kylatila@kolumbus.fi, ellei toisin mainita.

Terveisin

Kylätilan Sari

Kumpulan Kyläjuhlat la 26.5. klo 9-22.30

Kyläjuhlien tarkat ohjelmatiedot aikatauluineen ja esittelyineen Kyläjuhlien omilta nettisivuilta osoitteesta

http://kumpulankylatila.fi/kumpulankylajuhlat/

Tutustu ja tule mukaan! Voit ilmoittautua myös talkoojoukkoihin etukäteen Kylätilaan

kylatila@kolumbus.fi tai p. 041-527 8932

Talkoohommia on monenlaisia teltan pystytyksestä ruuanmyyntiin. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Terveisin Kylätilan Sari 

Vanhat Kumpulan kadut

Tähän siirto

Kumpulan geologiaa

img_8447.jpg
img_8447.jpg
Kumpulassa näemme vanhan vuoriston syvälle kuluneita juuriosia, joissa vallitsevat kivet ovat punainen graniitti ja suonigneissi (harmaa gneissi + punainen graniitti). Vain paikoin löytyy esim. sarvivälkegneissiä ja tumman vihreää amfiboliittia. Gneissit ovat voimakkaasti poimuttuneita ja näkyvät usein vain riekaleina vallitsevassa punaisessa graniitissa. Kalliot ovat kauniisti jäkälöityneitä ja sammaloituneita niin, että niistä on vaikea nähdä alla olevaa kiveä. Parhaiten kivi on näkyvissä Kustaa Vaasan tien ja Hämeentien kallioleikkauksissa. 
 
Näistä geologisista leikkauksista Pietari Kalmin kadun ja Kustaa Vaasantien risteysalueen kallio on louhittu, räjäytetty ja kuljetettu pois vuonna 2017, asuntorakentamisen tieltä.

Kumpulan silokalliot ovat muistoja mannerjäätikön toiminnasta. Jäätikkö oli viimeksi suurimmillaan noin 22000-20000 vuotta sitten, jolloin se ulottui Keski-Eurooppaan asti. Kallioiden muoto, niiden pinnassa näkyvät uurteet, kourut, pirstekaarteet ja simpukkamurrokset kertovat jäätikön liikesuunnan (pohjoisluoteesta eteläkaakkoon) ja myös sen, miten jäätikkö kulutti alustaansa. Pääkaupunkiseutu paljastui mannerjäätikön alta reilut 11 000 vuotta sitten. Litorinameren puhdistamia silokallioita ja muokkaamia muinaisia rantakivikoita on täällä Kumpulassa n. 20-25 m tasolla. Parhaiten niitä on nähtävissä Jyrängöntien ja Kumpulan uimalan välisessä maastossa. Myös Intiankadun ja Kymintien pohjoispuolen metsässä on kauniita silokallioita.
Kumpulasta löytyy kahdenlaisia siirtolohkareita: mannerjäätikön pohjassaan kuljettamia ja jäävuorten mukana kelluneita. Mannerjäätikön pohjassa kulkeutuneet lohkareet ovat peräisin jäätikön tulosuunnasta eli luoteesta.
Rapakivigraniittilohkare kohteessamme on viborgiittia. Kivessä näkyy pallomaisia punertavia kalimaasälpärakeita, jota ympäröi vaalea kehä. Se on peräisin Kaakkois-Suomen rapakivigraniittialueelta. Tänne se on kulkeutunut kellumalla suuren jäävuoren pohjassa noin 10 000 vuotta sitten.

Vallilan laakso on entistä merenpohjaa, savikko ulottuu siellä Kumpulan puron ympärillä jopa 16 metrin syvyyteen.

Artikkeli perustuu prof. Matti Lehtisen tekstiin

 

Kumpulan puistotalot ja puretut parakkitalot

Annalan kenttä ja Koskelan varikkoKumpulan nk. parakkitalot saatiin sotien jälkeen lahjoituksina Ruotsista. Yksikerroksiset parakit omakotialueen jatkeena oli tarkoitettu vain väliaikaiseen asumiseen asuntopulan pahimpana aikana, mutta osaa taloista käytettiin vielä vuoteen 1978 asti. Näitä taloja oli eniten nykyisin Kumpulanmäkenä tunnetulla alueella, 57 kappaletta, mutta myös Kymintien koillisessa mutkassa niitä oli noin 20. Talot olivat tilavuudeltaan 28-40 m² ja niissä oli ulkokäymälät. Vesi haettiin ämpäreillä vesipostista. Taloissa asui parhaimmillaan noin 900 kumpulalaista. Väliaikaisiksi ajateltuja taloja ei juuri kunnostettu, vaikka käyttö venyi pitkäksi. Viimeisinä vuosina talot olivat todella huonokuntoisia, silloin asukkaat olivat köyhiä ja syrjäytyneitä, monet lastensuojelun ja poliisin tuttuja.
Talojen katuosoitteina oli sittemmin kadonneita nimiä, kuten Kirsikkatie, Mustikkatie ja Vadelmatie. Mäki tunnettiin asukkaiden kesken pikemmin nimellä Toukolanmäki. Kumpulassa ”skutsilaisiksi” nimitellyt asukkaat tunsivat usein kuuluvansa enemmän Toukolaan kuin Kumpulaan. Toukolan puolella oli lähin yleinen sauna, ja loiva, kaupungin suuntaan johtava rinne vietti luontevasti Toukolan eikä Kumpulan suuntaan. Toukolan kansakoulu oli ollut samaisen mäen rinteessä ennen Kustaa Vaasan tien sillan rakentamista. Maastoon ei ole taloista jäänyt juuri edes kivijalkoja jäljelle, sillä kaikissa kevytrakenteisissa parakeissa ei sellaisia ollut. Pihapiiriin istutetuista kukista ja pensaista jotkut kukoistavat yhä Kymintien polun varressa villiintyneinä. Osan parhaista lajeista kumpulalaiset pelastivat omiin pihoihinsa talojen tyhjennyttyä. Kumpulanmäen kampuksella ei enää näy jälkiä menneestä. Eri kuvaajien  kuvia parakkitaloista on haettavissa Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmissa verkossa https://www.helsinkikuvia.fi/.

Vuonna 1951 rakennettuja kaksikerroksisia puistotaloja Limingantiellä ja Kymintiellä uhkasi myös purkaminen. Asukkaiden kannanottojen perusteella Helsingin asuntotuotantotoimisto selvitti talojen rakenteen ja kunnon. Puistotalot päätettiin säilyttää ja saneerata. Kunnostus valmistui vuonna 1980, seuraava korjauskierros oli vuonna 1998. Talot ovat osa kaupungin omistamaa Kumpulan kiinteistöt Oy:tä. Näissä suosituissa vuokrataloissa on pieniä, 2 h + keittiö asuntoja.

annalan_kentt_toten_pieni.jpg

Paavalinkirkko

paavalinkirkko_pieni.jpg
paavalinkirkko_pieni.jpg

 Kumpulan alue kuuluu Paavalin seurakuntaan. Keväällä 1928 päätettiin kirkon rakentamisesta Vallilaan nopeasti kasvavan Sörnäisten työläiskaupungin- osan toiseksi kirkoksi Kallion kirkon käytyä tiloiltaan riittämättömäksi. Helsingin kaupunki oli luovuttanut kirkkoa varten tontin jo vuonna 1915. Sörnäisten seurakunta jaettiin vuonna 1941 Kallion ja Paavalin seurakuntiin.

Kirkon suunnittelukilpailun voitti arkkitehti Bertil Liljeqvist (1885-1954), joka on tullut tunnetuksi erityisesti monien kirkkojen suunnittelijana. Punatiilinen Paavalinkirkko valmistui 1931. Kirkon erikoisuus on sen 52 metriä korkea kellotorni, jonka arkkitehti sijoitti italialaistyylisesti rakennuksen pohjoissivulle eikä päätyyn, kuten monissa suomalaisissa kirkoissa on tehty. Tornin kaikilla neljällä sivulla on ajannäyttäjänä suurikokoiset kellotaulut. Tornin huipun korkeassa kellohuoneessa on neljä kookasta kirkonkelloa. Melko pian huomattiin, että kellotorni huojuu, jos kaikkia neljää kelloa soitetaan samanaikaisesti. Huojumisen estämiseksi kellon lyöntijärjestys on määrätty niin, että ne soivat yksitellen.

paavalinkirkko_sislt_pieni.jpgKirkkosalissa on tilaa noin tuhannelle sanankuulijalle. Sisätilojen koristelussa olennaisina teemoina ovat helmi- ja simpukka-aiheet. Simpukka ja helmi ovat uskon salaisuuden ja taivasten valtakunnan vertauskuvia. Nämä aiheet näkyvät kuorin katossa, sivupilareiden lampuissa ja alttarikaiteen koristelussa. Holvit ja kupolin ”Jumalan karitsa”-maalauksen on maalannut Ilmari Manninen. Alttarin yläpuolella olevan puisen krusifiksin on tehnyt kuvanveistäjä Elias Ilkka. Saarnastuolissa on Gunnar Finnen reliefit neljästä evankelistasta. Saarnastuolin katolla on kullattu pelikaani. Pelikaani on vanha kristillinen vertauskuva, lintu ”joka ruokkii sydänverellään poikasiaan”. Tämä symboloi Jumalan rakkautta. Henry Ericsson on suunnitellut kirkon alkuperäisen art deco -tyylisen hopeisen ehtoollisvälinesarjan.

Mäntsälän kapinan yhteydessä vuonna 1932 oli kirkon vierelle tuotu tykki, joka osoitti Hämeentielle Kumpulan suuntaan. Tarkoitus oli tarvitessa estää asevoimin Vihtori Kosolan väen marssiminen kaupunkiin. Paavalinkirkko vaurioitui talvisodan pommituksissa 1940. Pommien sirpaleiden jälkiä näkyy vielä pääoven pylväissä ja yhdessä kirkon seinistä.

Kirkko peruskorjattiin 2002–2003 arkkitehtitoimisto Slotte & Schützin suunnitelmien mukaan. Tuolloin kirkko palautettiin alkuperäiseen asuunsa, ja sen koko äänentoistojärjestelmä uusittiin. Korjaustöiden jälkeen käyttöön otetut uudet kirkkotekstiilit on suunnitellut tekstiilitaiteilija Helena Vaari, joka on käyttänyt suunnittelussaan hyväksi kirkon vanhaa simpukka- ja helmisymboliikkaa.