Isonniityn asuinalue rakentui osaksi uutta Kumpulaa suunnittelukilpailun voittaneen arkkitehti Risto Jallinojan ehdotuksen ”Populaari” pohjalta 1987-1989. Suunnitteilla oli aluksi korkeampaakin rakentamista, jolloin viereistä Kätilöopistoa olisi pidetty mittatikkuna tuleville taloille, mutta Isonniityn talot sovitettiin lopulta puu-Kumpulan talojen korkeuksiin. Isonniityn alue ja Vallilan laakson puistoalue on suunniteltu ja toteutettu samaan aikaan toisiinsa saumattomasti sulautuen. Alueen suunnittelijat ovat aikansa parhaimpia. Vallilan laakso on viimeinen Helsingissä toteutettu laaja puutarhamainen puistoalue. Sen toteuttamista jatketaan edelleen yleiskaava 2002:n mukaisesti. Pihoille ja Kumpulantaipaleen varteen on istutettu useita lajeja Prunus-suvun puita. Isonniityn alueen korttelipihat ja niiden väliin työntyvä kaupungin puistoalue muodostavat ainutlaatuisen yhtenäisen kokonaisuuden, jonka kukkivat puut, pensaat ja muu tarkoin harkittu kasvillisuus on 20 vuoden aikana kasvanut täyteen kukoistukseensa. Kesällä viherkentillä harrastetaan jalkapalloa, rugbya, neljää maalia, krikettiä, kuviovoimistelua, liitokiekkoa, frisbeetä, japanilaisia itsepuolustuslajeja sekä auringonottoa ja retkeilyä. Talvella alueella hiihdetään.

Kumpulanpuro on Helsinginniemen eteläisin vielä osittain avoin virtavesi. Puro oli jonkin aikaa Pikku-Huopalahden järven lasku-uoma, kun Pasilansuolta tulevat vedet ohjattiin siihen Helsinki-Hämeenlinna -radan rakentamisen yhteydessä 1860-luvulla. Pikku-Huopalahden järvi täytettiin ja kuivattiin. Pasilansuo toimi pitkään yhtenä Helsingin kaatopaikoista (perustettu v. 1949), kunnes alue muutettiin ratapihaksi, junavarikoksi ja muu osa teollisuutonteiksi.
Kumpulanpuron vesi oli alun perin hyvälaatuista mutta 1900-luvun alussa laatu alkoi heiketä jätevesistä johtuen. Lopulta Pasilansuon kaatopaikalta tulevat vedet pilasivat Kumpulanpuron. Nykyisin puro saa valtaosan vesistään sadevesiviemäreiden kautta.

Kumpulanpurolla on ollut noin viiden neliökilometrin valuma-alue, jolla sijaitsi aikoinaan vain Kumpulan kartano, muutama torppa ja niiden viljelyksiä, laidunmaita ja metsiä. Nykyisin puron valuma-alueella asuu noin 12 000 helsinkiläistä. ”Se on siis todellinen kaupunkipuro”, toteaa Helsingin yliopiston maantieteen professori Matti Tikkanen tutkimastaan purosta.
Kumpulanpuro ei virtaa monessakaan kohdin enää alkuperäisessä luonnonuomassaan, vaan sitä on moneen kertaan siirrelty, ohjattu putkiin ja veden juoksua pysäytelty tekolammissa. Kumpulanpuro tulee nyt esiin maan alta Isonniityn laidalla, Mäkelänrinteen uimahallin alapuolella. Siihen on tehty ensimmäinen lammikko. Tästä vedet valuvat Novillan talon kohdalla entisen Sörnäisten ratapenkereen alitse seuraavaan tekolammikkoon. Tämän ympärille on kunnostettu puisto istutuksineen. Täältä puron vedet on ohjattu betoniseen avokanavaan, jossa ne virtaavat Vallilan siirtolapuutarhan läpi. Kumpulan puroon laskee Kasvitieteellisestä puutarhasta sivupuro, josta rakennettiin vuonna 2008 vesiaiheeksi puutarhaan lammikoita ja putouksia. Siirtolapuutarhan jälkeen Kumpulanpurolle on tehty leveähkö, kivireunuksinen avouoma, jossa vesi soluu Hämeentien siltojen ali, läpi Nylanderin puiston, Kyläsaarta sivuten. Toukorannassa vedet lopulta päätyvät Vanhankaupunginlahteen.

”Sorsalampi” kaivettiin 1990-luvun alussa Isonniityn alueen valmistuttua Kumpulanpuron laajentumaksi. Ennen laakso oli hyvin vetistä maata, jolla kasvoi miehenmittaista ruokoa. Sorsalampea reunustavat nyt tasaisiksi leikatut nurmikot. Lammikon ongelmana on ollut aika ajoin Pasilan ratapihalta asti kulkeutuva öljy ja muut kemikaalit.  Talvella 1997 saastunut vesi koitui kymmenien sorsien kuolemaksi.

Vuonna 2018 julkaistiin Helsingin kaupungin tilaama Kumpulanpuron valuma-alueen hulevesiselvitys ja suunnitelma (Kaupunkiympäristön julkaisuja 2018:14). Hulevesiselvitys ja -suunnitelma on laadittu konsulttityönä Destia Oy:n Infrasuunnittelussa. Hankkeen laatiminen aloitettiin maaliskuussa 2017 ja se valmistui joulukuussa 2017. Työn tilaajana toimi Helsingin kaupungin rakennusvirasto (1.6.2017 alkaen Kaupunkiympäristön toimiala). Kumpulanpuro-suunnitelman toteutusta ei ole toistaiseksi aloitettu.

Mäkelänrinteen uintikeskus avattiin yleisölle 10. toukokuuta 1999. Arkkitehtitoimisto Pro-Ark Oy:n suunnitteleman uimahallin rakentaminen Mäkelänrinteeseen liittyi Mäkelänrinteen urheilulukion tarpeisiin ja kilpa-uinnin suosioon ja uimareiden menestykseen. Uimahallissa saattoikin nähdä silloisten tähtien harjoittelevan.
Uintikeskuksessa on kymmenratainen 50 metrin allas; se on Suomen suurin ja ensimmäinen kansainvälisten arvokisojen vaatimukset täyttävä uimahalli. Pääallas voidaan jakaa tarpeen mukaan välisillalla eri mittaisiin kokonaisuuksiin. Lisäksi uintikeskuksessa on hyppytorni, monitoimiallas poreineen ja hierovine suihkuineen, opetusallas ja lasten kahluuallas. Arkikäytössä altaaseen mahtuu kerrallaan 600 uimaria. Katsomossa on yli 4000 istumapaikkaa. Keskuksessa on uimahallin lisäksi palloiluhalli, kuntosali, aerobic-sali ja kahvila.
Mäkelänrinteen kunto- ja jumppasali sekä palloiluhalli on päivisin varattu Mäkelänrinteen urheilulukion käyttöön, mutta avoinna arki-iltaisin ja viikonloppuisin kaikille. Uintikeskus lanseerasi ensimmäisenä Suomessa myös hydrospinning-nimisen liikuntalajin ja muutkin vesiliikuntalajit kuten vesijumpat, ohjatut vesijuoksuryhmät ja hydrobicit kuuluvat keskuksen tarjontaan.

Pääaulassa on Kari Huhtamon teräsveistos Veden välke (2001). Kari Huhtamo on Rovaniemellä syntynyt kuvanveistäjä, jolla on ateljeekoti Helsingin Malmilla. Huhtamo on suomalaisen kuvanveiston modernismin uranuurtajia. Hän on myös ensimmäinen suomalainen taiteilija, jolla on ollut oma näyttely Moskovan Tretjakovin galleriassa (syksyllä 2009).

Vallilan laakson länsipuolen maat kuuluivat 1880-luvulla Helsingin kaupungin omistamaan vuokratilaan nimeltä Gumtäckt 11.

Teurastamoyrittäjä Gustav Adolf Wickström päätti hankkia perheelleen kesähuvilan maaseudulta Helsingin ulkopuolelta. Perheen varsinainen koti oli Kalevankadulla. Huvilan suunnitteli rakennusmestari Carl Johan Grönstrand, joka oli ollut rakennusmestarina mm. rautateillä ja suunnitellut useita taloja Helsinkiin. Hirsitalon piirustukset hyväksyttiin Helsingin rahatoimikamarissa samana vuonna.
Huvila nousi vuonna 1888 tälle Wickströmin vuokraaman Villaområdet Gumtäckt 11:n maalle, Kumpulanpuron varteen. Perimätiedon mukaan huvilan hirret olisi tuotu Kumpulaan Terijoelta. Asiakirjat viittaavat kuitenkin siihen, että talo on rakennettu paikan päällä. Huvilan nimi oli alussa omistajan ammatin mukaisesti Villa Slakt, myöhemmin Villa Gumtäckt. Jossain vaiheessa Kumpulanpuron rannassa on ollut huvilan sauna. Wickströmit viettivät huvilaelämää Kumpulassa vuokratontillaan ilmeisesti ensimmäiseen maailmansotaan asti. Sota-aikana huvila oli vuokrattuna sotilaskäytössä. Sen jälkeen taloa omisti Wickströmin perikunta 1930-luvulle. Talossa toimi ainakin jonkin aikaa kahvila Novilla, jossa Helsingin herrasväki kävi kesäretkillään.
Kumpulanpuron yli oli tehty useita pieniä siltoja, ja kahvilan nurkalta meni nuorten suosima oikotie Sturenkadun Louhi-elokuvateatteriin (1927-1969). Lähellä oli myös palstaviljelmiä.
Vuosikymmenten kuluessa Villa Novilla vaihtoi omistajaa ja muuttui kesähuvilasta kurjaksi vuokrakasarmiksi. Lopulta se oli jaettu pieniin huoneisiin, joissa kaikissa ei ollut edes hellaa. Talo meni huonoon kuntoon ja päätyi kaupungin omistukseen. Helsingin sosiaalivirasto antoi 1980-luvulla rakennuksen Veikko Hurstin yhdistyksen käyttöön, ja hänen järjestönsä Laupeudentyö Ry sai majoittaa sinne autettaviaan. ”Se oli alamaailman leirintäalue, jonne kenelläkään ulkopuolisella ei ollut asiaa”, Hursti on kirjassaan kuvannut paikan kuntoa siinä vaiheessa kun hänen järjestönsä sai sen haltuunsa.
Kaupungin viranomaiset patistelivat Hurstia tuon tuostakin, kun tämä heidän mielestään laiminlöi sopimusta eikä pannut taloa kuntoon. Peltikaton teetti lopulta sosiaalivirasto pari vuotta ennen viimeisintä remonttia. Vuoden 2002 kesäkuussa Hursti sitten yllätti virkamiehet. Taloon ilmestyi muutaman viikonlopun aikana uudet ikkunat, ja siitä remontti jatkui. Kevääseen 2017 asti talossa oli Lahja ja Veikko Hurstin järjestön varasto.

Vuonna 2019 tyhjän talon valtasivat lyhyeksi aikaa ”anarkistit”. Sen jälkeen talo on ollut ympärivuorokautisessa vartioinnissa. Ehdotuksia ja suunnitelmia on tehty, mutta Helsingin  omistamalle tilalle ei ole löytynyt kaupungin hyväksymää käyttöä.

Novillan talon lähistöllä sijaitsi sittemmin purettu Kumpula 9, jossa 1930-luvulla asuivat Elias (k.1938) ja Hilda (k.1956) Ansinen. Monelle kumpulalaisellekin tutuksi tullut, vuosia Paavalin seurakunnassa pappina toiminut Heikki Laukkanen on Ansisten tyttären poika.  Talon vierellä oli aina 1980-luvulle asti hevosaitaus, jonka mukaan taloa joskus sanottiin ”hevosfarmiksi”. Farmin hevoset omisti Pakilassa asuva Kyösti Blomerus, jonka hevosten laitumeksi aluetta vuokrattiin lyhyin sopimuksin. Vielä Isonniityn talojen valmistuttua vuonna 1988 oli laitumella seitsemän hevosta. Asukkaat keräsivät jopa adressin, jotta kaupunki sallisi hevosten laiduntamisen Isonniityn rinteessä

Pasilan asemalta rakennettiin Sörnäisten satamaan uusi ratayhteys Itä-Pasilan alitse tunnelissa ja Vallilan laakson kautta 1960-1965. Samalla Hämeentie nostettiin laakson kohdalla sillalle. Aiempi, nykyisen Teollisuuskadun vieressä ollut satamarata Vallilasta Sörnäisiin purettiin uuden radan valmistuttua vuonna 1968. Vallilanlaakson läpi kulkeneelta radalta on ollut myös pistoraide Arabian tehtaalle. Se purettiin tarpeettomana vuonna 1990. Kun uusi Vuosaaren satama valmistui keväällä 2009, Sörnäisten satama lakkautettiin ja ratayhteys sinne jäi vaille käyttöä. Kiskot ja ratapölkyt poistettiin ratalinjalta syksyllä 2009. (Kuvassa ratalinja Hämeentien sillalta 1990-luvun alussa)

Pasila-Sörnäinen –ratapohjan tuleva käyttö on suunnittelun alla. Hämeentien ja Pasilan välistä osuutta on esitetty bussiliikennekaduksi. Ratalinjan käyttöstä raitiotien paikkana Pasilasta uudelle Kalasataman asuinalueelle on keskusteltu. Myös Viherbaanaa, kevyen liikenteen reittiä, joka kulkisi Vanhankaupungin lahdelta Pikku-Huopalahdelle on ehdotettu tälle laakson läpi kulkevalle penkereelle.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi huhtikuussa 2019 ennen  kaavoittamttomalle ratalinjalle asemakaavan. Hyväksytyssä kaavaehdotuksessa Vallilanlaakson puistoalueen halkaisee raitiotielinja ja pyöräilybaana. Puiston itäpäässä raitiotie ja baana noudattavat entistä ratalinjaa, mutta huomattavasti leveämpänä, n. 15 metrisenä. Villa Novillan kohdalla raitiotie kääntyy Mäkelänrinteen pohjoisreunaa seuraten louhittavaan kuiluun. Baanaa ja jalankulkua varten Mäkelänrinteen uintikeskuksen suunnasta on suunniteltu pitkä ja korkea raitiotien ylittävä silta ja portaikko. Tämä ja Mäkelänrinteen lukion laajennus Urhea-kampukseksi muuttaisivat kaavasuunnitelman mukaan tällä kohtaa puiston eteläreunan kokonaan. Radan rakennusvaiheet estäisivät puiston virkistyskäyttöä monta vuotta. Asemakaavasta on jätetty neljä valitusta Helsingin hallinto-oikeuteen.

Arkkitehti Birger Brunila laati 1931  Vallilan siirtolapuutarha -alueen asemapiirustuksen Paavalin kirkon ja Kumpulan kartanon väliseen laaksoon. Brunila ja arkkitehti Väinö Tuukkanen suunnittelivat ensimmäisten puutarhamajojen tyyppipiirustukset ja Gunnar Taucher kokous- ja kerhotilan, Toimelan. Siirtolapuutarhaneuvoja Elisabet Koch teki suunnitelman yleisten osien istutuksista ja yksittäisten mökkipalstojen mallipuutarhoista. Palstoittaminen ja mökkien rakentaminen alkoi Kumpulan puron pohjoispuolelta siirtolapuutarhan perustamisvuonna 1932, ja seuraavana vuonna lohkottiin lisää palstoja ja tehtiin mökkejä myös Vallilan puolelle aluetta. Kumpulan puro virtaa nykyisin Vallilan siirtolapuutarhan läpi avoimessa betoniuomassa. Siirtolapuutarhamökkejä on nyt noin 170.  

Mökkien pinta-ala on korkeintaan 26 neliötä. Yöpyminen siirtolapuutarhamökeissä sallittiin vuodesta 1938. Sota-aikana siirtolapuutarhassa sai pitää myös kaneja ja lampaita. Porsaita oli alueen keskellä olevalla yhteiskentällä. Nykyisin mökkien varustetaso on parantunut, monet on eristetty talvilämpimiksi ja sähkö on käytössä ympärivuotisesti.
Alueen vuokraaja on Vallilan siirtolapuutarhayhdistys. Nykyinen vuokra-aika on voimassa vuoteen 2026. Alueelle on vahvistettu suojelukaava. Muiden siirtolapuutarhojen tavoin myös Vallilan siirtolapuutarha on kaupungin yleistä puistoaluetta, jonka portit ovat yleisölle auki kesäpäivisin.

Vuonna 1932 valmistunut museomökki löytyy siirtolapuutarhasta osoitteesta Mansikkapolku 93. Siirtolapuutarhayhdistyksen omistama mökki on alkuperäisessä 1930-luvun asussa ja avattu yleisölle vuonna 1977, avoinna sunnuntaisin klo 14-15 tai sopimuksen mukaan. Museomökki kunnostettiin viimeksi vuosina 2009-2010, kunnostus tehtiin talkootyönä Uudenmaan maakuntamuseon tutkijoiden valvonnassa. Mökki pyrittiin saamaan 1930-luvun asuun tapetteja, tekstiilejä ja hetekaa myöten. Myös puutarha on entisöity funkis-ajan mallipuutarhaksi. 

Kuvassa alla Vallilan siirtolapuutarha vuonna 1937. Etualalla vasemmalla Hämeentien ja Kumpulankadun risteysalueen taloja, kadonnut Kumpis.

Kumpulan kartanon puiston ympärille  perustetun kasvitieteellisen puutarhan avajaisia vietettiin 10.6.2009. Avajaisia oli edeltänyt yli 20 vuoden työ Kumpulan kartanon ympäristössä. Alue oli vuodesta 1988 aidattu ja sieltä oli poistettu alkuperäinen kasvillisuus lukuun ottamatta historiallista kartanonpuistoa.

Yliopiston kasvitieteellinen puutarha ryhtyi 1980-luvun lopussa kokeilemaan, miten tuontikasvit menestyisivät Suomessa. Puutarhan tutkijat tekivät 1990-luvulla kolme siemenenhakumatkaa Japaniin, Koillis-Kiinaan ja Kanadaan. Siemenet haettiin suoraan kasvupaikoiltaan. Yllättäen 2000-luvulla ilmastonmuutoskeskustelun myötä työstä oli tullut kovin ajankohtaista: puutarha voi toimia testilaboratoriona kasveille, joita ilmastonmuutoksen myötä mahdollisesti joudutaan siirtämään uusille kasvupaikoille. Perinteisesti kasvitieteellisen puutarhan kokoelmat ryhmitellään kasvilajien sukulaisuus- suhteiden systematiikan mukaan, mutta Kumpulassa kasvilajit on istutettu kasvimaantieteellisen periaatteen mukaisesti: Japanin, Kaukoidän, Pohjois-Amerikan (läntisen ja itäisen) ja Euroopan sekä Suomen kasvit kasvavat omilla alueillaan. Lisäksi puutarhasta löytyy hyötykasvialue (Hortus Etnobotanicus), joka valmistui juuri avajaisten kynnyksellä puutarhan itäiseen päähän (lähellä Jyrängöntien sisäänkäyntiä). Puutarhasuunnittelun on tehnyt maisema-arkkitehti Gretel Hemgård.
Tämä ’kuuden hehtaarin metsä’ on vakiintunut Kumpulan tärkeimmäksi ja yhdeksi koko Helsingin tärkeimmistä nähtävyyksistä.

Kasvitieteellisiä puutarhoja on Suomessa ollut 1600-luvulta lähtien: ensimmäinen kasvitieteellinen puutarha perustettiin vuonna 1678 Turkuun ja siirrettiin yliopiston mukana Helsinkiin vuonna 1829. Tämä Kaisaniemen puutarha kasvaneen kaupungin keskustassa kävi pieneksi, mutta siellä toimii edelleen osa Luonnontieteellisen keskusmuseon puutarhasta, esim historialliset kasvihuoneet.

Kartanon puutarhassa on saksalaisen Fritz Kemskin hautakivi.

Kumpulan silokalliot ovat muistoja mannerjäätikön toiminnasta. Jäätikkö oli viimeksi suurimmillaan noin 22000-20000 vuotta sitten, jolloin se ulottui Keski-Eurooppaan asti. Kallioiden muoto, niiden pinnassa näkyvät uurteet, kourut, pirstekaarteet ja simpukkamurrokset kertovat jäätikön liikesuunnan (pohjoisluoteesta eteläkaakkoon) ja myös sen, miten jäätikkö kulutti alustaansa. Pääkaupunkiseutu paljastui mannerjäätikön alta reilut 11 000 vuotta sitten. Litorinameren puhdistamia silokallioita ja muokkaamia muinaisia rantakivikoita on täällä Kumpulassa n. 20-25 m tasolla. Parhaiten niitä on nähtävissä Jyrängöntien ja Kumpulan uimalan välisessä maastossa. Myös Intiankadun ja Kymintien pohjoispuolen metsässä on kauniita silokallioita.
Kumpulasta löytyy kahdenlaisia siirtolohkareita: mannerjäätikön pohjassaan kuljettamia ja jäävuorten mukana kelluneita. Mannerjäätikön pohjassa kulkeutuneet lohkareet ovat peräisin jäätikön tulosuunnasta eli luoteesta.
Rapakivigraniittilohkare kohteessamme on viborgiittia. Kivessä näkyy pallomaisia punertavia kalimaasälpärakeita, jota ympäröi vaalea kehä. Se on peräisin Kaakkois-Suomen rapakivigraniittialueelta. Tänne se on kulkeutunut kellumalla suuren jäävuoren pohjassa noin 10 000 vuotta sitten.

Vallilan laakso on entistä merenpohjaa, savikko ulottuu siellä Kumpulan puron ympärillä jopa 16 metrin syvyyteen.

Artikkeli perustuu prof. Matti Lehtisen tekstiin

 Kumpulan alue kuuluu Paavalin seurakuntaan. Keväällä 1928 päätettiin kirkon rakentamisesta Vallilaan nopeasti kasvavan Sörnäisten työläiskaupungin- osan toiseksi kirkoksi Kallion kirkon käytyä tiloiltaan riittämättömäksi. Helsingin kaupunki oli luovuttanut kirkkoa varten tontin jo vuonna 1915. Sörnäisten seurakunta jaettiin vuonna 1941 Kallion ja Paavalin seurakuntiin.

Kirkon suunnittelukilpailun voitti arkkitehti Bertil Liljeqvist (1885-1954), joka on tullut tunnetuksi erityisesti monien kirkkojen suunnittelijana. Punatiilinen Paavalinkirkko valmistui 1931. Kirkon erikoisuus on sen 52 metriä korkea kellotorni, jonka arkkitehti sijoitti italialaistyylisesti rakennuksen pohjoissivulle eikä päätyyn, kuten monissa suomalaisissa kirkoissa on tehty. Tornin kaikilla neljällä sivulla on ajannäyttäjänä suurikokoiset kellotaulut. Tornin huipun korkeassa kellohuoneessa on neljä kookasta kirkonkelloa. Melko pian huomattiin, että kellotorni huojuu, jos kaikkia neljää kelloa soitetaan samanaikaisesti. Huojumisen estämiseksi kellon lyöntijärjestys on määrätty niin, että ne soivat yksitellen.

Kirkkosalissa on tilaa noin tuhannelle sanankuulijalle. Sisätilojen koristelussa olennaisina teemoina ovat helmi- ja simpukka-aiheet. Simpukka ja helmi ovat uskon salaisuuden ja taivasten valtakunnan vertauskuvia. Nämä aiheet näkyvät kuorin katossa, sivupilareiden lampuissa ja alttarikaiteen koristelussa. Holvit ja kupolin ”Jumalan karitsa”-maalauksen on maalannut Ilmari Manninen. Alttarin yläpuolella olevan puisen krusifiksin on tehnyt kuvanveistäjä Elias Ilkka. Saarnastuolissa on Gunnar Finnen reliefit neljästä evankelistasta. Saarnastuolin katolla on kullattu pelikaani. Pelikaani on vanha kristillinen vertauskuva, lintu ”joka ruokkii sydänverellään poikasiaan”. Tämä symboloi Jumalan rakkautta. Henry Ericsson on suunnitellut kirkon alkuperäisen art deco -tyylisen hopeisen ehtoollisvälinesarjan.

Mäntsälän kapinan yhteydessä vuonna 1932 oli kirkon vierelle tuotu tykki, joka osoitti Hämeentielle Kumpulan suuntaan. Tarkoitus oli tarvitessa estää asevoimin Vihtori Kosolan väen marssiminen kaupunkiin. Paavalinkirkko vaurioitui talvisodan pommituksissa 1940. Pommien sirpaleiden jälkiä näkyy vielä pääoven pylväissä ja yhdessä kirkon seinistä.

Kirkko peruskorjattiin 2002–2003 arkkitehtitoimisto Slotte & Schützin suunnitelmien mukaan. Tuolloin kirkko palautettiin alkuperäiseen asuunsa, ja sen koko äänentoistojärjestelmä uusittiin. Korjaustöiden jälkeen käyttöön otetut uudet kirkkotekstiilit on suunnitellut tekstiilitaiteilija Helena Vaari, joka on käyttänyt suunnittelussaan hyväksi kirkon vanhaa simpukka- ja helmisymboliikkaa.

Jyrängöntien varrella sijaitseva  Nylanderin niitty on kasvitieteilijä William Nylanderin (1822-1899) mukaan nimetty hoitamaton niitty Kumpulanmäellä kartanon koillispuolen rinteessä. Niitty on alaosaltaan vehmas ja yläosaltaan kuivempi ja ketomainen. Tämä aurinkoinen rinne on ollut viljelysmaana jo kauan. Keväällä rinne sulaa nopeasti, joten peltotöihin on päästy varhain. Ei ihme, että Kumpulan kylä sijaitsi juuri tällä alueella jo 1400-luvulla, ellei aikaisemminkin.

Varsinainen Nylanderin puisto on Hämeentien sillan ja Hermannin rantatien risteysalueella sijaitseva kunnostettu puistikko, jonka läpi Kumpulan puro virtaa betoniuomassa.

Kumpulanmäen Vallilan puoleiseen rinteeseen ilmeisesti istutettu vaahterarinne on varsinkin syksyn ruska-aikaan keskustasta tultaessa Kumpulan maamerkkejä.