Päiväkoti Isoniitty ja Metsäteatteri

pivkoti_isoniitty.jpg
pivkoti_isoniitty.jpg

Päiväkoti Isoniitty Limingantieltä vähän matkaa Jyrängöntietä ylämäkeen on perustettu Kumpulaan 1986 aktiivisten kumpulalaisten vanhempien myötävaikutuksella. Isoniitty on ilmaisupainotteinen päiväkoti. Luovuus on päiväkodin vahvuus.
Päiväkoti Isoniitty sijaitsee erittäin rauhallisella ja kauniilla puistoalueella. Päiväkodin käytössä on suuri ja kumpuileva piha, jossa on paljon vanhoja puita. Kumposti-lehden ”Kumpulan suurin puu” -kilpailussa 1992 löytyi päiväkodin pihalta ympärysmitaltaan 280 cm vaahtera, joka tosin jäi toiseksi verrattuna Kumpulanmäen vaahterarinteeltä löytyneeseen puuhun, jonka ympärysmitta rinnan korkeudella oli 350 cm. Metsä ja kalliot ovat lasten ahkerassa käytössä.

Kumpulan Metsäteatteri (Isonniitynkatu 18) on Käpylässä toimivan Ilves-Teatterin kesänäyttämö Jyrängöntien ja Kätilöopiston välisillä kallioilla.

Helsingin uutiset 1.1.2019

Kumpulassa sijaitseva huonokuntoinen päiväkoti Isoniitty puretaan. Samalla päiväkoti vaihtaa paikkaa.

Uusi päiväkoti rakennetaan Limingantiellä sijaitsevalle tontille. Uudessa rakennuksessa on tilaa 150 lapselle, kun Jyrängöntiellä sijaitsevassa nykyisessä paikkoja on 37, joten paikkoja tulee jopa 113 lisää. Osa tiloista tulee olemaan asukaskäytössä.

Kaksikerroksisen uudisrakennuksen rakentamiskustannukset ovat 6,5 miljoonaa euroa ja sen on arvioitu valmistuvan elo–syyskuussa 2020.

Koskelan, Kumpulan ja Käpylän alueen 1–6-vuotiaiden määrä tulee vuosina 2018–2027 kasvamaan noin 200 lapsella.

Kaupunki on hakenut vanhalle päiväkodille viiden vuoden jatkorakennuslupaa, jotta tilat voivat olla käytössä uudisrakennuksen valmistumiseen saakka. Rakennukseen tehdään välttämättömät ilmanvaihtoon ja salaojitukseen liittyvät korjaukset.

Kumpulan omakotialue ja ”vanha ostoskeskus”

limingantie_puutaloja_pieni.jpg
limingantie_puutaloja_pieni.jpg

Omakotialue Kumpulaan 

Villin rakentamisen hillitsemiseksi kaupunki kiirehti kaavoittamaan Kumpulan alueen. Kumpulan ensimmäinen kaava on vahvistettu 4. päivä helmikuuta 1925. Kaavassa Kumpulasta tehtiin puisten omakotitalojen ja kaksikerroksisten pienkerrostalojen kaupunginosa. Kumpulan tonttien vuokra-aika määrättiin päättyväksi vuonna 1980 eli samana ajankohtana kuin Käpylässä ja Toukolassa. Tonttivuokrat Kumpulassa olivat korkeammat kuin naapurikaupunginosissa, mitä perusteltiin sillä, että Kumpulaan tehtiin heti toimiva kunnallistekniikka.

Ensimmäiset vuokrasopimukset Kumpulan tonteista allekirjoitettiin vuonna 1926 Limingan- ja Kymintien kaupungin puoleisen pään tonteista, ja tälle alueelle valmistuivat myös ensimmäiset talot seuraavana vuonna. Kumpulasta tontteja varanneet olivat pääasiassa perheellisiä ammattityöläisiä, kirvesmiehiä, maalareita, ajureita, kivimiehiä ym.

Toukolassa oli ennen Kumpulaa rakennettu taloja omien suunnitelmien mukaan, ilman vahvistettua kaavaa, mutta Kumpulaan viranomaiset halusivat säänneltyä rakentamista. Alueelle teetettiin omakotitalojen tyyppipiirustukset, jotka laati arkkitehti Uno Aleksander Moberg.
Uno Moberg (1887- 1966) oli Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnan asiantuntija-arkkitehti, vastuualueenaan omakotitalot. Moberg on laatinut omakotitalojen tyyppipiirustuksia myös muille Helsingin pientaloalueille. Mobergin tyyppipiirustukset on tehty kahden perheen taloille, joissa on ala- ja yläkerran huoneistot. Taloissa on alun perin ollut kaksi kuistia eri seinustoilla omine sisäänkäynteineen ala- ja yläkerran asuntoihin. Talojen perustuksena on joko luonnonkivistä tehty tai betoninen kivijalka. 1930-luvun alkuun asti talojen rungot tehtiin hirrestä, yläosat laudasta tai pystyhirsistä. Rakennushirret hankittiin moneen taloon Helsingin keskustasta puretuista taloista. Talot olivat hirsipintaisia vuosia, jopa vuosikymmeniä ennen kuin ne saivat päälleen pystylaudoituksen. Omakotitalojen kellarit olivat ensimmäiset vuosikymmenet asukasperheiden yhteistä tilaa, niissä oli vain sauna ja puuliiterit.

1930-luvun alussa rakentaminen Kumpulassakin oli yleismaailmallisen laman vuoksi vuosia pysähdyksissä, ja vasta vuosikymmenen puolivälissä alettiin solmia tonttivuokrasopimuksia ja omakotitalojen rakentaminen vilkastui uudelleen, nyt Intiankadun pohjoispuolella. Rakentamisen tyyli oli kuluneiden vuosien aikana muuttunut ja sahanpurulla täytetyt runkorakenteet korvasivat uusissa taloissa hirsiseinät. Kuusiruutuisia ikkunoita ei enää tehty näihin ”modernimpiin taloihin”. Monissa alueen taloissa on osittain talon alle johtavat ajoluiskat ja autotallit. Alun perin asukkaina olikin usein autoilijoita, takseja.
1930-luvun lopulla Kumpulaan rakennettiin myös muutama kokonaan tiilistä muurattu kaksikerroksinen talo, erityisesti Intiankadun varteen.

”Vanha ostoskeskus”

limingantie_9_ja_11_pieni.jpgLimingantien ja Jyrängöntien risteyksessä sijaitsi toinen Kumpulan vanhoista ”ostoskeskuksista”. Näissä 1928-1929 valmistuneissa puukerrostaloissa oli Koivujuuren siirtomaa- tavarakauppa, Laurilan paperikauppa ja Nybergin lihakauppa. Limingantie 11:ssa oli ”Allin kauppa”. Kahvila ja baari sekä Elanto sijaitsivat näissä taloissa myöhemmin. Risteyksessä olleista liikkeistä viimeisenä sulkeutui antikvariaatti ”Wanhaa Tawaraa” Limingantie 11:ssä vuonna 1995.

Palstaviljelmät

kumpulan viljelypalstoja 2004
kumpulan_viljelypalstat.jpg

Kumpulan pihoilla on kasvatettu hyötykasveja, jo puutarhaneuvoja Elisabet Kochin alueen pihoja varten laatimissa puutarhasuunnitelmissa on kasvimaat ja marjapensaat. Lisäksi Vallilan laaksossa on harjoitettu palstaviljelyä. Vuoden 1943 ilmakuvassa koko laakso on kartanon puistoa ja siirtolapuutarhaa lukuun ottamatta jakautunut tilkkutäkkimäisesti pieniin viljelypalstoihin. Tämä kertoo myös sodan aikaisesta elintarvikepulan tilanteesta.

 

Kumpulantaipaleen kunnostuksen aikoihin 1980-luvulla perustettiin viljelypalstat Limingantien tonttien ja ulkoilureittien väliin. Kaupungilta vuokraus siirtyi Hyötykasviyhdistyksen hoitoon vuonna 1994. Palstat ovat 0,5-1 aarin suuruisia. Vuosivuokra on n. 40 euroa.

Kätilöopiston sairaala

ktilopisto_7.jpg
ktilopisto_7.jpg

Kätilöopiston kohdalla, pohjoiseen kääntyvän Sofianlehdonkadun kulmassa pienellä mäennyppylällä sijaitsi 1950-luvulle alkuun asti hevosmies ja ajuri ”Mämmi-Aaltosen” mökki. Lempinimen alkuperä on jäänyt epäselväksi. Mökki jäi Kumpulan suurimman yksittäisen rakennusmassan alle, kun Kätilöopiston sairaala valmistui.  Kätilöopiston yliarkkitehtina oli Martti Välikangas, ja ennen talon valmistumista vuonna 1960 sen ympärillä oli käyty ennen kokematon poliittinen skandaali, ns. ”Kätilöopiston juttu”.

Ensimmäinen synnytys Kätilöopistolla tapahtui jo avajaispäivänä 11.4.1960. Ensimmäisenä vuonna syntyi talossa 5687 lasta. Rakennuskompleksi jakautui opiston ja synnytyssairaalan puoliin, joista jälkimmäinen oli helsinkiläisten pääasiallisin synnytyspaikka. Myös kätilöopiskelijoiden asuntola sisältyi alueeseen. Kätilöopiston sairaalan tiloja kunnostettiin  1990-luvun aikana. Rakennuksen eteen pystytettiin Antonio da Cudanin veistos Creazione speziale (Syntyminen) vuonna 1977.

Kätilöopiston sairaala ja kätilöopisto erotettiin toisistaan vuonna 1968. Nykyisin kätilöiden koulutus tapahtuu Metropolia-ammattikorkeakoulussa. Vuodesta 2000 lähtien sairaala oli hallinnollisesti osa Helsingin yliopistollista keskussairaalaa. Käytännön työharjoittelussa sairaalassa oli vuosittain 170 kätilöopiskelijaa ja 120 lääketieteen opiskelijaa. Myös osa HYKS:n erikoislääkärikoulutuksesta tapahtui Kätilöopiston sairaalassa.

Osastoja 7, hoitavaa henkilöstöä 388, muita 108
Vuonna 2009 potilaita 26071
Vuonna 2009 synnytyksiä 5677

Sairaalassa ilmeni vakavia sisäilmaongelmia, minkä vuoksi sen toimintoja alettiin siirtää asteittain muihin toimitiloihin lokakuusta 2017 lähtien. Viimeiset synnyttäjät vastaanotettiin 18.10.2017. Osa Kätilöopiston sairaalan osastoista, kuten naistentautien poliklinikka, röntgen-osasto ja vastasyntyneiden osasto jatkoivat toimintaansa sairaalan tiloissa vuoden 2018 alkuun saakka. Sairaalan ovet sulkeutuivat lopullisesti 29.3.2018, kun naistentautien poliklinikka muutti uusiin toimitiloihin Helsingin Ruoholahteen.

Tyhjentyneen sairaalan tulevaisuudesta on ollut monia arvailuja. Helsingin kaupungin omistama kiinteistö on odottamassa vuoroaan kaavoituslistalla. Käyttötarkoituksen muutos ja rakennusten eri osien kunto ja korjauskelpoisuus lienee selvityksessä.

Sofianlehto

sofianlehto_2.jpg
sofianlehto_2.jpg

Sofielund oli nimeltään yksi niistä alueista, joita Helsingin kaupunki 1840-luvulla vuokrasi kaupungin rajan ulkopuolella. Tämä vuokra-alue sai nimensä tontilla jo sijainneesta Sofielund-nimisestä huvilasta. Suomalainen nimi Sofianlehto vahvistettiin 1909.

Sofianlehdon keltaiset rakennukset korkean mäen päällä ovat melkoinen maamerkki Mäkelänkatua pohjoiseen ajettaessa. Aluetta hallitsee arkkitehtonisesti merkittävä, vuonna 1929 valmistunut Gunnar Taucherin suunnittelema Sofianlehdon entinen vastaanottokoti. Se on rakennettu huostaan otettujen pikkulasten hoitolaitokseksi. Sofianlehdon toiminnan suunnittelussa oli aikanaan mukana myös pediatrian uranuurtaja Arvo Ylppö. Hänen vaikutuksestaan pienten lasten hoito sai sairaalamaisen leiman uudessa lastenkodissa. Laajimmillaan laitoksessa oli sijoitettuna 120 lasta. Suuresta lapsimäärästä, alkeellisista olosuhteista ja henkilökunnan vähäisyydestä aiheutui runsaasti ongelmia, joita ei myöskään helpottanut lastensuojelulain puuttuminen aina vuoteen 1936 saakka. Vanhemmat Sofianlehdon lapset kävivät kansakoulua Käpylässä. He erottuivat muista ”fattan” vaatetuksellaan.
Suurimmat muutokset tulivat 1970-luvulla säädetyn aborttilain myötä, jolloin huostaan otettujen lasten määrä laski oleellisesti. Lapsia oli enää kahdella osastolla, toisella 16 ja toisella 21 lasta.

Vastaanottokoti on muuttanut Sofianlehdosta uusiin tiloihin, ensin Käpylään 1985 ja myöhemmin Malmille.

Vuonna 1941 valmistui arkkitehtonisesti vaatimattomampi Helsingin keskuslaitoksen suuri rakennus, Sofianlehto B. Sen on suunnitellut rakennusviraston arkkitehtiosasto. ”Soffarin” tilojen käyttö on vaihdellut vuosikymmenten varrella kaupungin sosiaalitoimen painotusten mukaan. Asteittain koko Sofianlehto on muuttunut kehitysvammalaitokseksi. Eri osastoilla on hoitopaikoja sekä lievästi että vaikeammin vammautuneille.

 

Sofianlehdon alueen kaakkoiskulmaan valmistui vuonna 2013 vaikeavammaisten asumiseen tarkoitettu ryhmäkoti. Ryhmäkotirakennuksen suunnittelussa on kehitetty uutta asuntotyyppiä erittäin vaikeavammaisten, aikaisemmin laitoshoidossa olleiden asukkaiden ryhmäasumiseen. Tavoitteena on luoda edellytykset viihtyisälle asumiselle olemassa olevaa kaupunkikuvaa luontevasti täydentäen. Tilojen suunnittelussa on pyritty ottamaan huomioon asukkaiden aisti- ja liikkumisrajoitteista johtuvat erityisvaatimukset. Sunnittelijana on Arkkitehtuuritoimisto Kouvo & Partanen.


 

Isonniityn asuinalue

isoniitty_5.jpg
isoniitty_5.jpg

Isonniityn asuinalue rakentui osaksi uutta Kumpulaa suunnittelukilpailun voittaneen arkkitehti Risto Jallinojan ehdotuksen ”Populaari” pohjalta 1987-1989. Suunnitteilla oli aluksi korkeampaakin rakentamista, jolloin viereistä Kätilöopistoa olisi pidetty mittatikkuna tuleville taloille, mutta Isonniityn talot sovitettiin lopulta puu-Kumpulan talojen korkeuksiin. Isonniityn alue ja Vallilan laakson puistoalue on suunniteltu ja toteutettu samaan aikaan toisiinsa saumattomasti sulautuen. Alueen suunnittelijat ovat aikansa parhaimpia. Vallilan laakso on viimeinen Helsingissä toteutettu laaja puutarhamainen puistoalue. Sen toteuttamista jatketaan edelleen yleiskaava 2002:n mukaisesti. Pihoille ja Kumpulantaipaleen varteen on istutettu useita lajeja Prunus-suvun puita. Isonniityn alueen korttelipihat ja niiden väliin työntyvä kaupungin puistoalue muodostavat ainutlaatuisen yhtenäisen kokonaisuuden, jonka kukkivat puut, pensaat ja muu tarkoin harkittu kasvillisuus on 20 vuoden aikana kasvanut täyteen kukoistukseensa. Kesällä viherkentillä harrastetaan jalkapalloa, rugbya, neljää maalia, krikettiä, kuviovoimistelua, liitokiekkoa, frisbeetä, japanilaisia itsepuolustuslajeja sekä auringonottoa ja retkeilyä. Talvella alueella hiihdetään.

 

Kumpulanpuro ja ”Sorsalampi”

sorsalampi_isoniitty.jpg
sorsalampi_isoniitty.jpg

Kumpulanpuro on Helsinginniemen eteläisin vielä osittain avoin virtavesi. Puro oli jonkin aikaa Pikku-Huopalahden järven lasku-uoma, kun Pasilansuolta tulevat vedet ohjattiin siihen Helsinki-Hämeenlinna -radan rakentamisen yhteydessä 1860-luvulla. Pikku-Huopalahden järvi täytettiin ja kuivattiin. Pasilansuo toimi pitkään yhtenä Helsingin kaatopaikoista (perustettu v. 1949), kunnes alue muutettiin ratapihaksi, junavarikoksi ja muu osa teollisuutonteiksi.
Kumpulanpuron vesi oli alun perin hyvälaatuista mutta 1900-luvun alussa laatu alkoi heiketä jätevesistä johtuen. Lopulta Pasilansuon kaatopaikalta tulevat vedet pilasivat Kumpulanpuron. Nykyisin puro saa valtaosan vesistään sadevesiviemäreiden kautta.

Kumpulanpurolla on ollut noin viiden neliökilometrin valuma-alue, jolla sijaitsi aikoinaan vain Kumpulan kartano, muutama torppa ja niiden viljelyksiä, laidunmaita ja metsiä. Nykyisin puron valuma-alueella asuu noin 12 000 helsinkiläistä. ”Se on siis todellinen kaupunkipuro”, toteaa Helsingin yliopiston maantieteen professori Matti Tikkanen tutkimastaan purosta.
Kumpulanpuro ei virtaa monessakaan kohdin enää alkuperäisessä luonnonuomassaan, vaan sitä on moneen kertaan siirrelty, ohjattu putkiin ja veden juoksua pysäytelty tekolammissa. Kumpulanpuro tulee nyt esiin maan alta Isonniityn laidalla, Mäkelänrinteen uimahallin alapuolella. Siihen on tehty ensimmäinen lammikko. Tästä vedet valuvat Novillan talon kohdalla entisen Sörnäisten ratapenkereen alitse seuraavaan tekolammikkoon. Tämän ympärille on kunnostettu puisto istutuksineen. Täältä puron vedet on ohjattu betoniseen avokanavaan, jossa ne virtaavat Vallilan siirtolapuutarhan läpi. Kumpulan puroon laskee Kasvitieteellisestä puutarhasta sivupuro, josta rakennettiin vuonna 2008 vesiaiheeksi puutarhaan lammikoita ja putouksia. Siirtolapuutarhan jälkeen Kumpulanpurolle on tehty leveähkö, kivireunuksinen avouoma, jossa vesi soluu Hämeentien siltojen ali, läpi Nylanderin puiston, Kyläsaarta sivuten. Toukorannassa vedet lopulta päätyvät Vanhankaupunginlahteen.

”Sorsalampi” kaivettiin 1990-luvun alussa Isonniityn alueen valmistuttua Kumpulanpuron laajentumaksi. Ennen laakso oli hyvin vetistä maata, jolla kasvoi miehenmittaista ruokoa. Sorsalampea reunustavat nyt tasaisiksi leikatut nurmikot. Lammikon ongelmana on ollut aika ajoin Pasilan ratapihalta asti kulkeutuva öljy ja muut kemikaalit.  Talvella 1997 saastunut vesi koitui kymmenien sorsien kuolemaksi.

Vuonna 2018 julkaistiin Helsingin kaupungin tilaama Kumpulanpuron valuma-alueen hulevesiselvitys ja suunnitelma (Kaupunkiympäristön julkaisuja 2018:14). Hulevesiselvitys ja -suunnitelma on laadittu konsulttityönä Destia Oy:n Infrasuunnittelussa. Hankkeen laatiminen aloitettiin maaliskuussa 2017 ja se valmistui joulukuussa 2017. Työn tilaajana toimi Helsingin kaupungin rakennusvirasto (1.6.2017 alkaen Kaupunkiympäristön toimiala). Kumpulanpuro-suunnitelman toteutusta ei ole toistaiseksi aloitettu.

Mäkelänrinteen uintikeskus

mkelnrinteen_uintikeskus_pieni.jpg
mkelnrinteen_uintikeskus_pieni.jpg

Mäkelänrinteen uintikeskus avattiin yleisölle 10. toukokuuta 1999. Arkkitehtitoimisto Pro-Ark Oy:n suunnitteleman uimahallin rakentaminen Mäkelänrinteeseen liittyi Mäkelänrinteen urheilulukion tarpeisiin ja kilpa-uinnin suosioon ja uimareiden menestykseen. Uimahallissa saattoikin nähdä silloisten tähtien harjoittelevan.
Uintikeskuksessa on kymmenratainen 50 metrin allas; se on Suomen suurin ja ensimmäinen kansainvälisten arvokisojen vaatimukset täyttävä uimahalli. Pääallas voidaan jakaa tarpeen mukaan välisillalla eri mittaisiin kokonaisuuksiin. Lisäksi uintikeskuksessa on hyppytorni, monitoimiallas poreineen ja hierovine suihkuineen, opetusallas ja lasten kahluuallas. Arkikäytössä altaaseen mahtuu kerrallaan 600 uimaria. Katsomossa on yli 4000 istumapaikkaa. Keskuksessa on uimahallin lisäksi palloiluhalli, kuntosali, aerobic-sali ja kahvila.
Mäkelänrinteen kunto- ja jumppasali sekä palloiluhalli on päivisin varattu Mäkelänrinteen urheilulukion käyttöön, mutta avoinna arki-iltaisin ja viikonloppuisin kaikille. Uintikeskus lanseerasi ensimmäisenä Suomessa myös hydrospinning-nimisen liikuntalajin ja muutkin vesiliikuntalajit kuten vesijumpat, ohjatut vesijuoksuryhmät ja hydrobicit kuuluvat keskuksen tarjontaan.

mkelnrinteen_veistos_pieni.jpgPääaulassa on Kari Huhtamon teräsveistos Veden välke (2001). Kari Huhtamo on Rovaniemellä syntynyt kuvanveistäjä, jolla on ateljeekoti Helsingin Malmilla. Huhtamo on suomalaisen kuvanveiston modernismin uranuurtajia. Hän on myös ensimmäinen suomalainen taiteilija, jolla on ollut oma näyttely Moskovan Tretjakovin galleriassa (syksyllä 2009).

 

Novillan talo ja Isonniityn hevoshaka

novilla_2.jpg
novilla_2.jpg

Vallilan laakson länsipuolen maat kuuluivat 1880-luvulla Helsingin kaupungin omistamaan vuokratilaan nimeltä Gumtäckt 11.

Teurastamoyrittäjä Gustav Adolf Wickström päätti hankkia perheelleen kesähuvilan maaseudulta Helsingin ulkopuolelta. Perheen varsinainen koti oli Kalevankadulla. Huvilan suunnitteli rakennusmestari Carl Johan Grönstrand, joka oli ollut rakennusmestarina mm. rautateillä ja suunnitellut useita taloja Helsinkiin. Hirsitalon piirustukset hyväksyttiin Helsingin rahatoimikamarissa samana vuonna.
Huvila nousi vuonna 1888 tälle Wickströmin vuokraaman Villaområdet Gumtäckt 11:n maalle, Kumpulanpuron varteen. Perimätiedon mukaan huvilan hirret olisi tuotu Kumpulaan Terijoelta. Asiakirjat viittaavat kuitenkin siihen, että talo on rakennettu paikan päällä. Huvilan nimi oli alussa omistajan ammatin mukaisesti Villa Slakt, myöhemmin Villa Gumtäckt. Jossain vaiheessa Kumpulanpuron rannassa on ollut huvilan sauna. Wickströmit viettivät huvilaelämää Kumpulassa vuokratontillaan ilmeisesti ensimmäiseen maailmansotaan asti. Sota-aikana huvila oli vuokrattuna sotilaskäytössä. Sen jälkeen taloa omisti Wickströmin perikunta 1930-luvulle. Talossa toimi ainakin jonkin aikaa kahvila Novilla, jossa Helsingin herrasväki kävi kesäretkillään.
Kumpulanpuron yli oli tehty useita pieniä siltoja, ja kahvilan nurkalta meni nuorten suosima oikotie Sturenkadun Louhi-elokuvateatteriin (1927-1969). Lähellä oli myös palstaviljelmiä.
Vuosikymmenten kuluessa Villa Novilla vaihtoi omistajaa ja muuttui kesähuvilasta kurjaksi vuokrakasarmiksi. Lopulta se oli jaettu pieniin huoneisiin, joissa kaikissa ei ollut edes hellaa. Talo meni huonoon kuntoon ja päätyi kaupungin omistukseen. Helsingin sosiaalivirasto antoi 1980-luvulla rakennuksen Veikko Hurstin yhdistyksen käyttöön, ja hänen järjestönsä Laupeudentyö Ry sai majoittaa sinne autettaviaan. ”Se oli alamaailman leirintäalue, jonne kenelläkään ulkopuolisella ei ollut asiaa”, Hursti on kirjassaan kuvannut paikan kuntoa siinä vaiheessa kun hänen järjestönsä sai sen haltuunsa.
Kaupungin viranomaiset patistelivat Hurstia tuon tuostakin, kun tämä heidän mielestään laiminlöi sopimusta eikä pannut taloa kuntoon. Peltikaton teetti lopulta sosiaalivirasto pari vuotta ennen viimeisintä remonttia. Vuoden 2002 kesäkuussa Hursti sitten yllätti virkamiehet. Taloon ilmestyi muutaman viikonlopun aikana uudet ikkunat, ja siitä remontti jatkui. Kevääseen 2017 asti talossa oli Lahja ja Veikko Hurstin järjestön varasto.

Vuonna 2019 tyhjän talon valtasivat lyhyeksi aikaa ”anarkistit”. Sen jälkeen talo on ollut ympärivuorokautisessa vartioinnissa. Ehdotuksia ja suunnitelmia on tehty, mutta Helsingin  omistamalle tilalle ei ole löytynyt kaupungin hyväksymää käyttöä.

Novillan talon lähistöllä sijaitsi sittemmin purettu Kumpula 9, jossa 1930-luvulla asuivat Elias (k.1938) ja Hilda (k.1956) Ansinen. Monelle kumpulalaisellekin tutuksi tullut, vuosia Paavalin seurakunnassa pappina toiminut Heikki Laukkanen on Ansisten tyttären poika.  Talon vierellä oli aina 1980-luvulle asti hevosaitaus, jonka mukaan taloa joskus sanottiin ”hevosfarmiksi”. Farmin hevoset omisti Pakilassa asuva Kyösti Blomerus, jonka hevosten laitumeksi aluetta vuokrattiin lyhyin sopimuksin. Vielä Isonniityn talojen valmistuttua vuonna 1988 oli laitumella seitsemän hevosta. Asukkaat keräsivät jopa adressin, jotta kaupunki sallisi hevosten laiduntamisen Isonniityn rinteessä

Ratalinja Pasilasta Sörnäisten satamaan

rata_laaksossa.jpg
rata_laaksossa.jpg

Pasilan asemalta rakennettiin Sörnäisten satamaan uusi ratayhteys Itä-Pasilan alitse tunnelissa ja Vallilan laakson kautta 1960-1965. Samalla Hämeentie nostettiin laakson kohdalla sillalle. Aiempi, nykyisen Teollisuuskadun vieressä ollut satamarata Vallilasta Sörnäisiin purettiin uuden radan valmistuttua vuonna 1968. Vallilanlaakson läpi kulkeneelta radalta on ollut myös pistoraide Arabian tehtaalle. Se purettiin tarpeettomana vuonna 1990. Kun uusi Vuosaaren satama valmistui keväällä 2009, Sörnäisten satama lakkautettiin ja ratayhteys sinne jäi vaille käyttöä. Kiskot ja ratapölkyt poistettiin ratalinjalta syksyllä 2009. (Kuvassa ratalinja Hämeentien sillalta 1990-luvun alussa)

Pasila-Sörnäinen –ratapohjan tuleva käyttö on suunnittelun alla. Hämeentien ja Pasilan välistä osuutta on esitetty bussiliikennekaduksi. Ratalinjan käyttöstä raitiotien paikkana Pasilasta uudelle Kalasataman asuinalueelle on keskusteltu. Myös Viherbaanaa, kevyen liikenteen reittiä, joka kulkisi Vanhankaupungin lahdelta Pikku-Huopalahdelle on ehdotettu tälle laakson läpi kulkevalle penkereelle.

 

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi huhtikuussa 2019 ennen  kaavoittamttomalle ratalinjalle asemakaavan. Hyväksytyssä kaavaehdotuksessa Vallilanlaakson puistoalueen halkaisee raitiotielinja ja pyöräilybaana. Puiston itäpäässä raitiotie ja baana noudattavat entistä ratalinjaa, mutta huomattavasti leveämpänä, n. 15 metrisenä. Villa Novillan kohdalla raitiotie kääntyy Mäkelänrinteen pohjoisreunaa seuraten louhittavaan kuiluun. Baanaa ja jalankulkua varten Mäkelänrinteen uintikeskuksen suunnasta on suunniteltu pitkä ja korkea raitiotien ylittävä silta ja portaikko. Tämä ja Mäkelänrinteen lukion laajennus Urhea-kampukseksi muuttaisivat kaavasuunnitelman mukaan tällä kohtaa puiston eteläreunan kokonaan. Radan rakennusvaiheet estäisivät puiston virkistyskäyttöä monta vuotta. Asemakaavasta on jätetty neljä valitusta Helsingin hallinto-oikeuteen.