Arkkitehti Birger Brunila laati 1931  Vallilan siirtolapuutarha -alueen asemapiirustuksen Paavalin kirkon ja Kumpulan kartanon väliseen laaksoon. Brunila ja arkkitehti Väinö Tuukkanen suunnittelivat ensimmäisten puutarhamajojen tyyppipiirustukset ja Gunnar Taucher kokous- ja kerhotilan, Toimelan. Siirtolapuutarhaneuvoja Elisabet Koch teki suunnitelman yleisten osien istutuksista ja yksittäisten mökkipalstojen mallipuutarhoista. Palstoittaminen ja mökkien rakentaminen alkoi Kumpulan puron pohjoispuolelta siirtolapuutarhan perustamisvuonna 1932, ja seuraavana vuonna lohkottiin lisää palstoja ja tehtiin mökkejä myös Vallilan puolelle aluetta. Kumpulan puro virtaa nykyisin Vallilan siirtolapuutarhan läpi avoimessa betoniuomassa. Siirtolapuutarhamökkejä on nyt noin 170.  

Mökkien pinta-ala on korkeintaan 26 neliötä. Yöpyminen siirtolapuutarhamökeissä sallittiin vuodesta 1938. Sota-aikana siirtolapuutarhassa sai pitää myös kaneja ja lampaita. Porsaita oli alueen keskellä olevalla yhteiskentällä. Nykyisin mökkien varustetaso on parantunut, monet on eristetty talvilämpimiksi ja sähkö on käytössä ympärivuotisesti.
Alueen vuokraaja on Vallilan siirtolapuutarhayhdistys. Nykyinen vuokra-aika on voimassa vuoteen 2026. Alueelle on vahvistettu suojelukaava. Muiden siirtolapuutarhojen tavoin myös Vallilan siirtolapuutarha on kaupungin yleistä puistoaluetta, jonka portit ovat yleisölle auki kesäpäivisin.

Vuonna 1932 valmistunut museomökki löytyy siirtolapuutarhasta osoitteesta Mansikkapolku 93. Siirtolapuutarhayhdistyksen omistama mökki on alkuperäisessä 1930-luvun asussa ja avattu yleisölle vuonna 1977, avoinna sunnuntaisin klo 14-15 tai sopimuksen mukaan. Museomökki kunnostettiin viimeksi vuosina 2009-2010, kunnostus tehtiin talkootyönä Uudenmaan maakuntamuseon tutkijoiden valvonnassa. Mökki pyrittiin saamaan 1930-luvun asuun tapetteja, tekstiilejä ja hetekaa myöten. Myös puutarha on entisöity funkis-ajan mallipuutarhaksi. 

Kuvassa alla Vallilan siirtolapuutarha vuonna 1937. Etualalla vasemmalla Hämeentien ja Kumpulankadun risteysalueen taloja, kadonnut Kumpis.

Kumpulan kartanon puiston ympärille  perustetun kasvitieteellisen puutarhan avajaisia vietettiin 10.6.2009. Avajaisia oli edeltänyt yli 20 vuoden työ Kumpulan kartanon ympäristössä. Alue oli vuodesta 1988 aidattu ja sieltä oli poistettu alkuperäinen kasvillisuus lukuun ottamatta historiallista kartanonpuistoa.

Yliopiston kasvitieteellinen puutarha ryhtyi 1980-luvun lopussa kokeilemaan, miten tuontikasvit menestyisivät Suomessa. Puutarhan tutkijat tekivät 1990-luvulla kolme siemenenhakumatkaa Japaniin, Koillis-Kiinaan ja Kanadaan. Siemenet haettiin suoraan kasvupaikoiltaan. Yllättäen 2000-luvulla ilmastonmuutoskeskustelun myötä työstä oli tullut kovin ajankohtaista: puutarha voi toimia testilaboratoriona kasveille, joita ilmastonmuutoksen myötä mahdollisesti joudutaan siirtämään uusille kasvupaikoille. Perinteisesti kasvitieteellisen puutarhan kokoelmat ryhmitellään kasvilajien sukulaisuus- suhteiden systematiikan mukaan, mutta Kumpulassa kasvilajit on istutettu kasvimaantieteellisen periaatteen mukaisesti: Japanin, Kaukoidän, Pohjois-Amerikan (läntisen ja itäisen) ja Euroopan sekä Suomen kasvit kasvavat omilla alueillaan. Lisäksi puutarhasta löytyy hyötykasvialue (Hortus Etnobotanicus), joka valmistui juuri avajaisten kynnyksellä puutarhan itäiseen päähän (lähellä Jyrängöntien sisäänkäyntiä). Puutarhasuunnittelun on tehnyt maisema-arkkitehti Gretel Hemgård.
Tämä ’kuuden hehtaarin metsä’ on vakiintunut Kumpulan tärkeimmäksi ja yhdeksi koko Helsingin tärkeimmistä nähtävyyksistä.

Kasvitieteellisiä puutarhoja on Suomessa ollut 1600-luvulta lähtien: ensimmäinen kasvitieteellinen puutarha perustettiin vuonna 1678 Turkuun ja siirrettiin yliopiston mukana Helsinkiin vuonna 1829. Tämä Kaisaniemen puutarha kasvaneen kaupungin keskustassa kävi pieneksi, mutta siellä toimii edelleen osa Luonnontieteellisen keskusmuseon puutarhasta, esim historialliset kasvihuoneet.

Kartanon puutarhassa on saksalaisen Fritz Kemskin hautakivi.

Kumpulan silokalliot ovat muistoja mannerjäätikön toiminnasta. Jäätikkö oli viimeksi suurimmillaan noin 22000-20000 vuotta sitten, jolloin se ulottui Keski-Eurooppaan asti. Kallioiden muoto, niiden pinnassa näkyvät uurteet, kourut, pirstekaarteet ja simpukkamurrokset kertovat jäätikön liikesuunnan (pohjoisluoteesta eteläkaakkoon) ja myös sen, miten jäätikkö kulutti alustaansa. Pääkaupunkiseutu paljastui mannerjäätikön alta reilut 11 000 vuotta sitten. Litorinameren puhdistamia silokallioita ja muokkaamia muinaisia rantakivikoita on täällä Kumpulassa n. 20-25 m tasolla. Parhaiten niitä on nähtävissä Jyrängöntien ja Kumpulan uimalan välisessä maastossa. Myös Intiankadun ja Kymintien pohjoispuolen metsässä on kauniita silokallioita.
Kumpulasta löytyy kahdenlaisia siirtolohkareita: mannerjäätikön pohjassaan kuljettamia ja jäävuorten mukana kelluneita. Mannerjäätikön pohjassa kulkeutuneet lohkareet ovat peräisin jäätikön tulosuunnasta eli luoteesta.
Rapakivigraniittilohkare kohteessamme on viborgiittia. Kivessä näkyy pallomaisia punertavia kalimaasälpärakeita, jota ympäröi vaalea kehä. Se on peräisin Kaakkois-Suomen rapakivigraniittialueelta. Tänne se on kulkeutunut kellumalla suuren jäävuoren pohjassa noin 10 000 vuotta sitten.

Vallilan laakso on entistä merenpohjaa, savikko ulottuu siellä Kumpulan puron ympärillä jopa 16 metrin syvyyteen.

Artikkeli perustuu prof. Matti Lehtisen tekstiin

 Kumpulan alue kuuluu Paavalin seurakuntaan. Keväällä 1928 päätettiin kirkon rakentamisesta Vallilaan nopeasti kasvavan Sörnäisten työläiskaupungin- osan toiseksi kirkoksi Kallion kirkon käytyä tiloiltaan riittämättömäksi. Helsingin kaupunki oli luovuttanut kirkkoa varten tontin jo vuonna 1915. Sörnäisten seurakunta jaettiin vuonna 1941 Kallion ja Paavalin seurakuntiin.

Kirkon suunnittelukilpailun voitti arkkitehti Bertil Liljeqvist (1885-1954), joka on tullut tunnetuksi erityisesti monien kirkkojen suunnittelijana. Punatiilinen Paavalinkirkko valmistui 1931. Kirkon erikoisuus on sen 52 metriä korkea kellotorni, jonka arkkitehti sijoitti italialaistyylisesti rakennuksen pohjoissivulle eikä päätyyn, kuten monissa suomalaisissa kirkoissa on tehty. Tornin kaikilla neljällä sivulla on ajannäyttäjänä suurikokoiset kellotaulut. Tornin huipun korkeassa kellohuoneessa on neljä kookasta kirkonkelloa. Melko pian huomattiin, että kellotorni huojuu, jos kaikkia neljää kelloa soitetaan samanaikaisesti. Huojumisen estämiseksi kellon lyöntijärjestys on määrätty niin, että ne soivat yksitellen.

Kirkkosalissa on tilaa noin tuhannelle sanankuulijalle. Sisätilojen koristelussa olennaisina teemoina ovat helmi- ja simpukka-aiheet. Simpukka ja helmi ovat uskon salaisuuden ja taivasten valtakunnan vertauskuvia. Nämä aiheet näkyvät kuorin katossa, sivupilareiden lampuissa ja alttarikaiteen koristelussa. Holvit ja kupolin ”Jumalan karitsa”-maalauksen on maalannut Ilmari Manninen. Alttarin yläpuolella olevan puisen krusifiksin on tehnyt kuvanveistäjä Elias Ilkka. Saarnastuolissa on Gunnar Finnen reliefit neljästä evankelistasta. Saarnastuolin katolla on kullattu pelikaani. Pelikaani on vanha kristillinen vertauskuva, lintu ”joka ruokkii sydänverellään poikasiaan”. Tämä symboloi Jumalan rakkautta. Henry Ericsson on suunnitellut kirkon alkuperäisen art deco -tyylisen hopeisen ehtoollisvälinesarjan.

Mäntsälän kapinan yhteydessä vuonna 1932 oli kirkon vierelle tuotu tykki, joka osoitti Hämeentielle Kumpulan suuntaan. Tarkoitus oli tarvitessa estää asevoimin Vihtori Kosolan väen marssiminen kaupunkiin. Paavalinkirkko vaurioitui talvisodan pommituksissa 1940. Pommien sirpaleiden jälkiä näkyy vielä pääoven pylväissä ja yhdessä kirkon seinistä.

Kirkko peruskorjattiin 2002–2003 arkkitehtitoimisto Slotte & Schützin suunnitelmien mukaan. Tuolloin kirkko palautettiin alkuperäiseen asuunsa, ja sen koko äänentoistojärjestelmä uusittiin. Korjaustöiden jälkeen käyttöön otetut uudet kirkkotekstiilit on suunnitellut tekstiilitaiteilija Helena Vaari, joka on käyttänyt suunnittelussaan hyväksi kirkon vanhaa simpukka- ja helmisymboliikkaa.

Jyrängöntien varrella sijaitseva  Nylanderin niitty on kasvitieteilijä William Nylanderin (1822-1899) mukaan nimetty hoitamaton niitty Kumpulanmäellä kartanon koillispuolen rinteessä. Niitty on alaosaltaan vehmas ja yläosaltaan kuivempi ja ketomainen. Tämä aurinkoinen rinne on ollut viljelysmaana jo kauan. Keväällä rinne sulaa nopeasti, joten peltotöihin on päästy varhain. Ei ihme, että Kumpulan kylä sijaitsi juuri tällä alueella jo 1400-luvulla, ellei aikaisemminkin.

Varsinainen Nylanderin puisto on Hämeentien sillan ja Hermannin rantatien risteysalueella sijaitseva kunnostettu puistikko, jonka läpi Kumpulan puro virtaa betoniuomassa.

Kumpulanmäen Vallilan puoleiseen rinteeseen ilmeisesti istutettu vaahterarinne on varsinkin syksyn ruska-aikaan keskustasta tultaessa Kumpulan maamerkkejä.

Kumpulan kylä
Tällä Kumpulanmäen etelänpuoleisella rinteellä lienevät sijainneet Kumpulan kylän ensimmäiset talot. Toisin kuin Vanhassakaupungissa, jossa ensimmäinen Helsinki sijaitsi, ei täällä Kumpulan kartanon mäellä ole tehty arkeologisia kaivauksia. Helsinki tiedetään perustetun silloisen Forsbyn (Koskela) kylän maille, joten asutusta tienoolla toki on ollut ennen kaupunkia. Siitepölyanalyysit paljastavat alueella viljellyn viljakasveja jo viikinkiaikoina 900-luvulla, siis jo ennen kuin ensimmäiset ruotsalaisen asettuivat tänne asumaan 1200-luvulla.

Gumtäktin kartano
Kylän paikalle muodostuneen Gumtäktin kartanon historia alkaa, kun 14.8.1481 Olav Lydiksson sai Raaseporin käskynhaltija Lars Axelssonilta rälssikirjan kylän maihin. Lydikssonin kuoltua tämän leski Kerstin Persdotter sai kartanon kaikkine oikeuksineen.

Forsbyn kylään vuonna 1550 perustettu Helsingforsin kaupunki joutui heti maakiistaan kartanon kanssa. Kuningas Juhana III määräsi privilegiokirjeessään 3.8.1569 kaupungille laidunmaiksi ja viljelykseen luovutettavaksi Gumtäktin ja Forsbyn maat kaupungin länsilaidalla. Gumtäktiin kuului tuolloin kuusi taloa ja Forsbyhyn neljä. Gumtäktin isäntä, vaimonsa kautta tilan perinyt Ruotsin jalkaväen ylipäällikkö Arvid Henriksson Tavast vetosi kuninkaaseen, joka vuonna 1580 ratkaisi riidan Gumtäktin hyväksi peruen pakkolunastuksen. Tila palautettiin Tavasteille.

Rälssitilan omistajat vaihtuivat. Gumtäktin kylässä oli 1700-luvun alussa noin 40-50 asukasta. Myöhemmin omistajia olivat mm. Helsingin kirkkoherra Johan Forsskål (1733-1739) sekä suurliikemies Jacob Johan Tesche (1741-1759)

Helsingin rikkaimmaksi kauppiaaksi kohosi 1700-luvun lopulla Johan Sederholm. Hän omisti laivoja, tiilitehtaita, sahoja, purjekangastehtaan, posliinitehtaan ja kolme kartanoa. Gumtäktissä kaupungin portin liepeillä hänellä oli myös keskisuuri viinanpolttimo. Gumtäktin hän jätti perintönä pojilleen Alexanderille, Larsille ja Carl Albrechtille sekä tyttärelleen Hedvigille, jotka pitivät kartanon suvulla vuoteen 1839 asti.

Valtioneuvos Johan Gabriel von Bonsdorff osti Gumtäktin kartanon 1840 ja rakennutti oitis uuden, nykyisen päärakennuksen vuosina 1841–1845. Tuolloin kartano kukoisti yli neljän neliökilometrin laajuisena. Rakennus on edelleen ulkoisesti lähes alkuperäisessä asussaan. Johan Gabriel von Bonsdorff on rakennuttanut luultavasti päärakennuksen lisäksi myös muut keltaiset kivirakennukset. Kartanon yhteydessä on ollut useita, sittemmin purettuja rakennuksia, kuten navetta, talleja, mylly, sepän paja ja puutarhurin asunto. Johan von Bonsdorffin kuoltua tilan peri hänen poikansa Hjalmar von Bonsdorff.

Johan Gabriel von Bonsdorff muistetaan Suomen historiassa lähinnä siitä, että hän antoi Floran päivänä 13.5.1848 ylioppilaiden viettää kevätjuhlaansa kartanon niityllä. Tuolloin laulettiin myös Maamme-laulu ensimmäistä kertaa, ja paikalla olivat mm. J.L. Runeberg, Fredrik Pacius, Zachris Topelius ja Fredrik Cygnaeus. Paikka on nyt Toukolan puolta ja tunnetaan nimellä Kumtähden kenttä tai Toukoniitty. 

Kartanon viimeinen omistaja Herman Standertskiöld-Nordenstam teki kaupat kartanosta Helsingin kaupungin kanssa 1893, maat liitettiin Helsinkiin 1906. Kartanon vaiheet seuraavalla vuosisadalla vaihtelivat.  Kaupunki luovutti tilan piharakennuksen lääkintöhallituksen ylimääräiseksi veneeriseksi eli sukupuolitautien sairaalaksi 1905. Suurimmillaan sairaalassa oli 145 vuodepaikkaa, ja potilaat olivat yleensä pakkohoidossa olevia prostituoituja naisia. ”Kuppalaksi” haukuttu entinen kartano ympäröitiin lauta-aidalla. Kartanon puurakennuksia purettiin sairaalakäytön aikana. Kumpulan sairaala lakkautettiin vuonna 1960 ja toiminta keskitettiin sukupuolitautien klinikalle, Snellmaninkadulle.
Kartano luovutettiin kouluhallituksen käyttöön, joka vuonna 1962 avasi päärakennuksessa Toukolan kansakoulun.

Alue vuokrattiin Helsingin yliopistolle 1979, talot kunnostettiin ja ympärille alettiin rakentaa kasvitieteellistä puutarhaa, jossa kasvatetaan Suomen oloihin soveltuvia Japanin Hokkaidon, Kiinan Mantsurian ja Pohjois-Amerikan kasveja. Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kanslia muutti kartanon päärakennukseen vuonna 1996. Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on avattu yleisölle kesällä 2009.