Kadonnutta Kumpulaa

KUMPULANKATU -> Elisabet Kochin katu

Kumpulankatu eli ”Kumpis” oli ja on tie Vallilan siirtolapuutarhan eteläpuolella. Tien varrella oli lukuisia puutaloja käsittänyt alue, joka purettiin pääosin 1960-luvun alussa. Aluetta kutsuttiin myös halveeraavasti ”Putkinotkoksi”, ja yksi- tai kaksikerroksiset puutalot olivat silloin jo pitkälle ränsistyneitä, niissä vilisi rottia, käymälät olivat ulkona ja vesi haettiin vesipostista puolen kilometrin päästä. On mahdollista, että Joel Lehtosen ”Rakastunut rampa” -romaanin slummikaupunginosa ”Krokelby” sijoittui juuri tänne.

Alkunsa asuinalue sai Kumpulan kartanon omistajan, Herman Standertskjöld-Nordenstamin tontinvuokraustoiminnasta. Hämeentien toisella puolen olevan Hermannin alueen täytyttyä 1891 kartanonherra ”kaavoitti” nykyisen siirtolapuutarhan alueelle kaikkiaan 56 tonttia, antaen alueelle nimeksi Hermanstad 2. Alueen kadut saivat nimensä kartanonherran perheenjäseniltä, Hermanninkatu, Mauritsinkatu, Rolfinkuja jne. Toistakymmentä tonttia vuokrattiin heti, mutta niistä ehdittiin rakentaa vain 12, ennenkuin paha lamakausi alkoi 1892. Helsingin kaupungin ostettua Kumpulan kartanon maat, ei tontteja enempää vuokrattukaan, vaikka ajat paranivatkin. Se ei kuitenkaan estänyt lisärakentamista, usealle tontille rakennettiin toinenkin talo, tai jatkettiin ja korotettiin jo olemassaolevia rakennuksia. Koska mitään yhtenäistä rakennustyyliä ei ollut, alueen yleisvaikutelma oli lopulta melkoisen sekava.Tonttien vuokra-aika oli harvinaisen pitkä, 50 vuotta, mutta vain kaksi huvilaa säilyi saman perheen hallussa miltei purkamiseen saakka, muiden omistajaluettelo oli pitkä ja kirjava.(Näillä kahdella ”sukutalolla” oli yhteinen vesiposti. Toisen talon tytär ja toisen poika menivät keskenään naimisiin 1907.)

Hämeentien varressa olevissa taloissa oli lukuisia kauppoja.Useimmat niistä oli alunperinkin rakennettu myymälätiloiksi, jotka oli varustettu talleilla ja yöpymistiloilla maalaisasiakkaille hevosineen. Koska alueella ei ollut kirkkoa, Rouva Alander rakennutti 1905 suuren salin rukoushuoneeksi Mauritsinkatu (myöh.Kumpulankatu) 4:ään. Muutamaa vuotta myöhemmin rukoushuoneen osti Hermannin työväenyhdistys; poistettiin vain risti katolta ja maallisemmat riennot saattoivat alkaa. Myöhemmin talossa toimi lastentarha Kotivara. Hermanninkatu 1:een rakennettiin Pelastusarmeijalle 1910 sali, jossa myöhempinä aikoina toimi elokuvateatteri Bio Hermanni. Myös pienteollisuutta alueella oli, peltisepän pajoja, kutomoita ym, kuten Hermannissa ja Vallilassa yleensäkin menneinä vuosikymmeninä.

Kumpulankadun parillisen puolen taloilla oli toinenkin osoite: asuttiin ”Pennintiellä”. Kumpulankadun kanssa samansuuntainen, epävirallinen Pennintie (nykyinen puistokäytävä Vallilan rinteen laidassa) kulki talojen toisella puolella useita metrejä ylempänä, ja puutalon toiseen kerrokseen saattoi olla sisäänkäynti myös Pennintieltä. Eeva Ristan kokoamia valokuvia Kumpulantien taloista ja asukkaista löytyy verkossa, Albumit auki -hankkeen sivuilta.

Hermanni 2:n kohtalo sinetöityi tonttien vuokrasopimusten umpeuduttua 1942. Kaupunki jatkoi sopimuksia ”toistaiseksi”, vuosi, pari kerrallaan, joten omistajilla ei ollut haluja alkaa suurempiin korjauksiin, joita talot olisivat jo kipeästi kaivanneet. 60-luvun alussa kaupunki lunasti suurimman osan taloista purkaakseen ne. Asukkaiden sijoittelu korvaaviin asuntoihin viivästytti jonkunverran purkuaikeita, mutta Hämeentien uuden sillan linjaus kuitenkin kulki laitimmaisten talojen yli.Viisikymmenluvulla tällä rapistuneella kylällä oli huono maine, kuten varmaan muillakin purku-uhan alaisilla puutaloalueilla, sinne kerääntyi halpojen vuokrien takia kaikenlaista huonommin pärjäävää väkeä, jotka harrastivat mm. pimeän pullon kauppaa.

Outi Koste

Kirjoittaja on vallilalainen paikallishistorian harrastaja, vanhan Hermannin menneisyys erikoisalanaan