Pikkulava

Pikkulava: klo 10.00-15.00

Limingantie 39                                             Pikkulavan yhteydessä sekä ruoka- että anniskeluravintola

Arvi Kemppi: ”Miul on heila Ameriikas, miul on häntä salka, kuka hänet sielt tois pois, niin kopekan sais palkan” (klo 10)

Arvi Kemppi on tuttu vieras Kumpulan Musakerhoista. Kyläjuhlille kannattaa tulla aamukahveille Arvin seuraan, sillä hän avaa komeasti kuulaalla tenoriäänellään pikkulavan ohjelman inkerinsuomalaisilla lauluilla heti aamusta. Inkerinsuomalaisissa teksteissä vilahtelee aika ajoin suomelle tuntemattomampia sanoja, mutta monet kappaleista tuovat etäisiä musiikkimuistoja ainakin heille, joiden lapsuuteen ovat kuuluneet laulavaiset karjalaiset isovanhemmat.Arvin henkilöhistoriakin on varsin värikäs: Arvi oli aikoinaan mm. puna-armeijan kuoron solisti. Arvin levy ilmestynee juuri Kyläjuhlien kynnyksellä.

Pikku Kukka: ”Heräsin, kun takapihallani tehtiin soundcheckiä” (klo 10.40)

Pikku Kukka-yhtye pitää Kumpulan Kyläjuhlilla esiintymistä tärkeänä nimenomaan sen harvinaisuuden tähden. ”On todella ainutlaatuista, että tälläistä enää järjestetään kokonaisen kylän voimin”, yhtyeen laulaja Lotta Savolainen toteaa. Savolaisen henkilökohtainen ensikosketus Kumpulan Kyläjuhliin oli niin positiivinen kokemus kokonaisuudessaan, että muisto hymyilyttää häntä edelleen.”Olin juuri muuttanut Kumpulaan viisi vuotta sitten, kun eräänä aamuna heräsin siihen, että takapihallani tehtiin soundcheckiä. Se oli todella iloinen yllätys, Savolainen nauraa. Iloista kesäpoppia soittava Pikku Kukka kuvailee itse omaa musiikkiaan innostavaksi, rohkaisevaksi ja rehelliseksi. ”Sanoisin, että suomenkieliset sanoituksemme laittavat ihmiset ehkä ajattelemaan niitä tavallisia ja jokapäiväisiä asioita elämässään”, kuvailee Pikku Kukan laulaja.

Kappale kauneinta Freukkaria (klo 11.20)

Pekka Myllykoski ja Markus Raivio tunnetaan parhaiten yhtyeestä Freud Marx Engels & Jung. Freukkarit taas tunnetaan erityisesti amerikkalaisista, suomeksi käännetyistä kantribiiseistä. Kokoonpanon uusin single ”Meidän rumien rakkauslaulu” ilmestyi viime sykysynä.Koko valtakuntaa jo vuosia viihdyttäneitä Freukkareita säestää Kyläjuhlilla Oljenkorsi Small Band, joka on talven mittaan tullut tutuksi paikallisen Olutravintola Oljenkorren kerran kuukaudessa pidetyistä 17th Music Heaven-musiikki-illoista. Kyläjuhlilla OSB esittää Freukkari-herrojen kanssa rockia ja kantria.  

Kumpulan lapset esiintyvät Kyläjuhlien pikku lavalla (klo 12.00)

Kumpulan lasten bändileirille osallistui joukkio 10-13-vuotiasta mahdollisesti tulevaa muusikkoa. Leiri tuotti useampia kokoonpanoja, jotka esittävät Kyläjuhlilla tunnettuja rock-ja popbiisejä aina Beatlesista Hurriganesiin  – häkellyttävällä soittotaidolla.  

Telluksen Tulevaisuus esittää aurinkoista mestitsimusiikkia (klo 12.40)

Viisihenkinen Telluksen Tulevaisuus hyppää keskipäivän aikoihin Kyläjuhlien pikkulavalle ja esittää aurinkoista ”mestitsimusiikkiaan”, jossa reggae, latinomusiikki ja eletronica paiskaavat kättä. Bändin kosketinsoittaja on toukolalainen ja muutkin bändin jäsenet ympäröivät Kumpulaa ja Toukolaa.

Anneli Saaristo: suomalaisen iskelmän kestosuosikki pikkulavalla (klo 13.20)

Kohtalokasääninen Anneli Saaristo on jo vuosikymmenten ajan ollut suomalaisen iskelmän ja laulelman kiistaton kestosuosikki. Kukapa ei muistaisi Evakon laulua tai La Dolce Vitaa, yhtä Suomen menestyneimmistä Euroviisubiiseistä kautta aikain. Ensi vuonna 40-vuotista taiteilijan taivaltaan viettävää Annelia kuullaan Kyläjuhlien pikkulavalla. Uusi levykin Annelilta ilmestyy syksyllä fanien riemuksi.  

Maamme lapinlahdenlintuisin katu on Limingantie: Kylänmiehet plays Lapinlahden Linnut (klo 14.00)

Lapinlahden Linnut viettävät tänä vuonna 25-vuotisjuhlaansa. Huumorilla rockiaan höystävän yhtyeen suosio ei näytä hiipuvan lainkaan, vaan yhtye vetää aina keikkaillessaan talon täyteen ja Lapparien tv-sketsit  ovat vahvassa kulttimaineessa. Yhtye esiintyi aikoinaan aivan ensimmäisillä Kyläjuhlilla, tuolloin toukokuun 18. vuonna 1991 ja klo 12. Lintujen jäseniä on Kyläjuhlilla ollut esiintymässä sittemminkin. Tänä vuonna saamme vieraaksemme  erityisen Kylänmiehet- kokoonpanon eli kolme ”lapparia” suoraan Limingantieltä: Tapio Liinoja, Markku Toikka  ja Jussi Liski. Kitaristi Puka Oinonen tulee vahvistukseksi hieman kylän ulkopuolelta.  Kylänmiehet esittävät akustisesti kitaran ja pianon säestyksellä valittuja biisejä Lappari-tuotannosta. Lappari-biisit akustisesti alkuperäisesittäjiltään on harvemmin kuultua herkkua!

Marika Ara Band tavoittelee atmosfäärejä (klo 14.40)

Vuonna 2005 perustettu Marika Ara Band soittaa oman kuvauksensa mukaan pianovetoista, atmosfäärihakuista poprockia. Pianistin lisäksi bändissä on myös urkuri, joka on kumpulalainen Herkko Eskelinen. Yhtyeen levy ehtii ilmestyä sopivasti keväällä juuri ennen Kyläjuhlia.