Toimintakertomus 2001

KUMPULA-SEURAN TOIMINTAKERTOMUS 2001

Kumpula-seuran johtokunta piti vuoden 2001 aikana kaksitoista kokousta. Kumpulan omia kotisivuja ”Kumpula-Forum” päivitti edelleen sivujen luoja Ilkka Hiltunen, yhteensä neljä kertaa. Vuoden aikana sivut sekä laajenivat että linkittyivät hieman lisää mm. yliopiston Kumpulanmäen laitosten nettisivuihin.

Yhteistyö rakennusviraston kanssa jatkui puheenjohtajan osallistumisella elokuussa Oulunkylän alueen viheraluesuunnittelutyöryhmän tapaamisiin. Kumpulan omat siivoustalkoot pidettiin 8.5. kestityksen ollessa jälleen koulun pihalla. Rakennusviraston ”Stop töhryille” -projektin tilaisuuteen 28.11. osallistui seuran puheenjohtaja. Edellisvuonna alkanut näyttely ”Kuvia Koplista” jatkui nuorisotalo Moxissa 8.1.-5.2., ja uusi näyttely ”Kadonneen Kumpulan kuvia” rakentui Euroopan rakennusperintöpäiviksi kylätilaan 16.-30.9. Näyttelyä pidettiin seuran johtokunnan väen voimin auki koko päivän kahtena sunnuntaina, ja näyttelyyn liittyi myös Kumpulan asukasyhdistyksen jäämistöstä saadun Kumpulanmäen 1976 dokumenttifilmin esitys. Perinteiset Kumpulan kävelykierrokset vedettiin 28.4 ja 12.5. sekä tilauksesta eduskunnan ryhmälle 12. 9. Opastus kasvitieteellisessä puutarhassa oli 22.8. Vuosi oli seuran 20-vuotisjuhlavuosi, ja 12.5. seura piti juhlan puheineen Kylätilassa. Iltaohjelmassa esiintyivät Seppo Siirala, Jyrki Myllärinen, Kumpulan kuoro ja Dog in a Bucket -bändi. Juhlassa jaettiin myös palvelutuotepalkinnot Kumpulan logokilvan parhaiden ehdotusten tekijöille. Päätös voittajalogosta jäi silti tekemättä.

Seura on pitänyt yhteyttä keskisen alueen kaupunginosayhdistyksiin (yhteiskokous 11.10.), koko Helsingin kaupunginosayhdistysten yhteispalavereihin (31.1. sekä 11.9., jolloin paikalla oli kaupunginvaltuutettu Pekka Sauri) sekä naapurikaupunginosien yhdistyksiin (Koskela-seuran tapaaminen 9.10., Käpylän toimijoiden tapaaminen 20.11.) Toukola-Vanhakaupunki -yhdistykseen on pidetty yhteyttä lähinnä sähköpostitse tutkittaessa mahdollisuutta saada Toukolan srk-talon tiloja lasten iltapäiväkerhon käyttöön sekä mielipiteitä Vanhankaupungin arkeologisten kaivausten päälle rakentamista koskien. Yhteyden kaupunginosayhdistysten liittoon ovat olleet vuonna 2001 tiiviit puheenjohtajan toimiessa vielä viimeistä vuottaan keskisen alueen kaupunginosayhdistysten edustajan varajäsenenä liitossa.

Pj. osallistui viiteen HELKA:n kokoukseen. Vuodeksi 2002 tilalle HELKA:an nousi Pasila-seuran edustaja. Kumpula-seura ilmoitti 14.5. Kumpulan ehdokkaaksi kilpailuun Suomen parhaasta kaupunginosasta. Voitto meni kuitenkin syksyllä Turun Port Arthuriin. Nuorisotalo Moxin ”Valon merkki” -tilaisuuteen 24.11. osallistui pj. tapahtuman jäädessä Moxin viimeiseksi SPR:n lopettaessa toimintansa nuorisotalolla. Kylätila on ollut säännöllinen kokous- ja näyttelytila. Tilassa pidettiin myös kaupunkisuunnitteluviraston infotilaisuudet Kumpulanmäen katulinjauksista (12.2.) sekä Kiilan alueen kaavoituksesta 19.3. ja 7.11. Seura teki Kiilan kaavoituksesta omaa kannanottoa kaupunkisuunnitteluvirastolle 12.6. yhdessä Kanta-Helsingin omakotiyhdistyksen, Toukolan Teräksen, Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Kylätilayhdistyksen kanssa.

Selvityksiä tehtiin myös palavereissa Oranssin väen kanssa, ja kahteen kokoukseen kutsuttuna vieraana (15.10. ja 5.11.) osallistui myös kaupunginvaltuutettu Johanna Sumuvuori. Kontakti Kumpulan kuoroon jatkuu yhä. Seura välitti kuoron avustushakemuksen Suomen Kulttuurirahastolle.

Tilaisuuksia, joihin pj. osallistui, oli mm. alueemme Paavalin seurakunnan 60-vuotistilaisuus (11.3.), asukastaloverkoston tilaisuus Ruoholahden Kanavakeskuksessa (26.4.), Kaupunkikulttuuriyksikön kokoukseen Vanhankaupungin ”Stadin pyttipannu” -tapahtuman tiimoilta (4.4.) ja Vapaaehtoistyön neuvottelukunnan juhla kulttuuritalolla (6.10.).

Seuran tiedottaminen on sujunut lähinnä paikallisjulkaisumme Kumpostin (4nroa/vuosi) ja ”Kumpula-Forum” -nettisivujemme kautta. Lisänäkyvyyttä kaupunginosa sai haastatteluista Vihreään lankaan (julk. 21.6.), Alueuutisiin (julk.12.8.) ja Radio Helsinkiin.

Jäsenmaksun maksaneita jäseniä oli vuonna 2001 aikana 227 kpl. Johtokunta 17.3. 2002

Takaisin Toimintakertomukset-sivulle